Ensi viikolla evankelis-luterilaisen kirkon hallitus kokoontuu Turkuun kirkolliskokoukseen keskustelemaan ensi maaliskuussa 2017 voimaan astuvan avioliittolain vaikutuksista kirkkoon. Missä siis mennään, mistä tullaan puhumaan ja mitä merkitystä eri kannoilla tulee olemaan nyt ja ensi maaliskuun jälkeisenä aikana? Näihin teemoihin haettiin jo vauhtia Radio Dein Viikon debatissa. Ariel Neulaniemen vieraiksi saapuivat helsinkiläiset Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra ja kirkolliskokousedustaja Arto Antturi sekä hänen jäsen-toverinsa Helsingin hiippakuntavaltuustosta, Tulkaa kaikki –liikkeessä alusta alkaen mukana ollut kirkkohallituksen täysistunnon maallikkojäsen Tarja Kantola.

Mitä eroa on vihkimisellä ja siunaamisella? Jos Jumala kerran siunaa eikä kirkko tai pappi, niin mitä ”vahinkoa” siitä voisi syntyä, että kirkko ryhtyisikin vihkimään siunausten kera homopareja avioliittoon? Entä onko kirkon virallinen heterovihkimisen kannalla oleva laki syrjivä ja lähimmäisenrakkauden vastainen?

OSA 1:

OSA 2:

OSA 3: