Radio tavoittaa viikon aikana edelleen valtaosan suomalaisista, kaikkiaan 93% väestöstä höristää korviaan radion äärellä viikon varrella. Päivittäin radio tavoittaa kolme neljästä suomalaisesta ja kuunnelluinta aikaa ovat arkiaamut klo 6-10 välisenä aikana, jolloin radio tavoittaa yli 2,5 miljoonaa kuulijaa, paljastaa tuore Finnpanelin tekemä Kansallinen Radiotutkimus (KRT).

Aamuvirkuille tuore tutkimus toi myös hyviä uutisia, aamut on radioiden kuunnelluinta aikaa ja siksi Radio Dein ystäviä herättelee joka arkiaamu myös uudistunut aamulähetys Herätys.

Radion kuuntelu ei ole käytännössä laskenut vuosien aikana ja radio on kasvanut neljänneksi suurimmaksi mainosmediaksi. Päivän mittaan radiosta nautiskellaan keskimäärin 3 tuntia (2 h 56 min).

Alle 45-vuotiaat kuuntelevat eniten radiota autossa ja töissä, Radion Dein kohderyhmästä iso osa kuuntelee kuitenkin radiota kotoa käsin, sillä KRT:n tuloksien mukaan yli 45-vuotiaat avaavat radion todennäköisimmin kotona.

Radion tulevaisuus siis näyttää valoisalta, muodot ja välineet saattavat muuttua, mutta radion vahvuudet kuten hyvät tarinat, nopeasti kuuntelijat saavuttavat ajankohtaiset uutiset ja mielenkiintoiset persoonat kiinnostavat edelleen.

 

Kuuntele, miten Finnpanelin tutkimusjohtaja Lena Brun kommentoi radion tilannetta: