17.5.2009
Radio Dein kokonaiskuuntelijamäärä on noussut yli 600 000:een. Kesällä kuullaan ennätysmäärä ohjelmaa hengelliseiltä kesäjuhlilta sekä mm. kuuntelijoiden lomakommelluksia.

Radio Dein TNS Gallupilla huhtikuussa teettämän tutkimuksen mukaan Radio Dein kokonaiskuuntelijamäärä oli 640 000 kuuntelijaa mukaan lukien satunnaiskuuntelijat.
Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Radio Deitä harvemmin kuin viikoittain kuuntelevien ihmisten määrää, jota perinteisesti  radioiden kuuntelua mittaava Kansallinen Radiotutkimuksen ei tutki. Radio Dein viikoittainen kuuntelijamäärä vaihtelee tutkimusajankohdasta riippuen yleensä 170 000 – 200 000 kuuntelijan välillä.

Kotimaista ja ylistysmusiikkia toivotaan

Radio Deillä on omilla verkkosivuillaan parhaillaan käynnissä musiikkitutkimus, johon on ottanut osaa jo yli 500 vastaajaa. Tutkimus jatkuu juhannukseen saakka. Havaittavissa on jo nyt, että lähes 80 % kuuntelijoista on tyytyväisiä Radio Dein musiikkitarjontaan. Kehitysasioina toivottiin tähän saakka tulleiden vastausten perusteella enemmän kotimaista musiikkia, ylistysmusiikkia, israelilaista musiikkia ja virsiä.
Radio Dei julkisti 14.5. myös uudistuneen yleisilmeensä sekä uudistuneet verkkosivut. Radiodei.fi –sivuille on mm. tulossa ohjelma-arkisto radio-ohjelmien kuuntelua varten.

Kesäohjelmissa kuullaan saarnamiehiä ja lomakommelluksia

Herätyksen sankarit on Radio Dein kesäsunnuntaisin kello 12 kuultava ohjelma, jossa kuullaan eri kirkkokuntien ja herätysliikkeiden tunnettuja saarnamiehiä. Kehu kotipitäjääsi –sarjassa arkiaamuisin kello 10.30 haetaan parasta kotiseutunsa esittelijää. Kuuntelijoiden suosima KesäDeitti palaa ohjelmistoon torstai-iltaisin. Kuuntelijoiden lomakommelluksia kuullaan arkisin kello 7.50 ja 14.40.

Ennätysmäärä lähetystä hengellisiltä kesäjuhlilta
Radio Deissä kuullaan tulevana kesänä ennätysmäärä ohjelmaa hengellisiltä kesäjuhlilta:
6.6. Lähetysjuhlat, Suomen Lähetysseura
18.-20.6. Juhannuskonferenssi, Helluntaiherätys
26.-28.6. Evankeliumijuhlat, SLEY
26.-28.6. Radiolähetystyön kesäpäivät, Sansa
3.-5.7. Kansanlähetyspäivät, SEKL
30.8. Hengelliset syventymispäivät, SRO

Lisätietoja:
Päätoimittaja, toimitusjohtaja Kirsi Rostamo
kirsi.rostamo(at)radiodei.fi