– Jos olet tänä päivänä nou nou -ihminen, sinulta viedään tulevaisuus, sanoo nykyään Kuortaneen elinkeinovastaavana työskentelevä Aki Ruotsala.

Aki Ruotsalan mukaan Suomen olisi syytä olla ”yhteiskunta, jossa voidaan puhua kaikista asioista avoimesti ja jossa jokainen uskaltaa myöskin jakaa omasta persoonastaan toisille”.

Kristillisdemokraattien puoluevaltuuston puheenjohtajana toimiva ja Kuortaneen elinkeinovastaavana tätä nykyä työskentelevä Ruotsala joutui puolitoista vuotta sitten mediamyrskyyn hänen tultuaan valituksi Pori Jazzin toimitusjohtajaksi.

Kohu alkoi kesäkuussa 2018, kun Satakunnan Kansan Porilainen-liite julkaisi Altti Papinsaaren kolumnin, jossa Papinsaari kirjoitti Pori Jazzin toimitusjohtajaksi valitun Ruotsalan edistäneen kampanjaa, jonka ”pääviestin mukaan homoseksuaalisuudesta voi parantua.”

Satakunnan Kansa julkaisi samana päivänä Ruotsalan haastattelun, jonka mukaan hän ei kyseenalaista homoseksuaalisuudesta eheytymistä. Ruotsala lähetti haastattelun julkaisun jälkeen lehdelle oikaisupyynnön, jonka mukana hänen sanomisensa oli jutussa ymmärretty väärin.

Satakunnan Kansan jutut nostattivat pitkään velloneen kohunsosiaalisessa mediassa, minkä seurauksena Pori Jazz ry purki Ruotsalan nimityksen festivaalin toimitusjohtajaksi perustellen tämän kommenttien olevan festivaalin arvojen vastaisia.

Aki Ruotsala avasi tänään tiistaina kohuun liittyviä tuntojaan Radio Dein Herätys!-aamulähetyksessä. Ruotsala kertoi uskonsa unelmiensa toteutumiseen horjuneen mediamyllerryksen jälkeen.

– Kokemus oli sellainen, kun minulta meni työpaikka ja minulta meni julkisuusimago. Juttu pysyi tosi pitkään pinnalla. Vielä kun jouluna tuli asiasta tuli pitkä juttu, tuli sellainen fiilis, että mitä nyt taas.

”Mitä vaikeuksia eteen tuleekin, niin ei tässä loppu viimeksi ole kysymys meistä vaan tässä on kyse Jeesuksesta.”

Kd-nuorten puheenjohtajana vuosina 20112012 toiminut Ruotsala arvioi, että hän leimaantui julkisuudessa avarakatseisuutta ja kehitystä vastustavaksi ”nou nou -ihmiseksi”. Hänen arvionsa mukaan yhä useampi näkyvällä paikalla toimiva vakaumuksellinen kristitty on vaarassa joutua julkisuudessa kritiikin kohteeksi, erityisesti jos uskaltautuu puolustamaan niin sanottuja perinteisiä perhearvoja.

Ruotsala avasi Radio Dein studiossa henkilökohtaista kokemustaan, jonka hän kertoi kokeneensa istahdettuaan tyhjään kirkkoon keskellä kiihkeintä mediamylläkkää.

– Menin istumaan kirkon penkkiin hyvin arkisissa ajatuksissa ja ahdistuksen fiiliksissä: Mitähän tästä tulee. En ole hengellinen kokijaihminen, mutta siinä tuli sellainen juttu, että aivan kuin joku olisi laskenut kätensä minun päälleni ja sanonut: ”Hei Aki, ei tässä ole kyse sinusta – tässä on kyse minusta.”

­– Se on jättänyt vahvan hengellisen muistijäljen kaikkiin sen jälkeen tapahtuneisiin vaikeisiin juttuihin. Mitä vaikeuksia eteen tuleekin, niin ei tässä loppu viimeksi ole kysymys meistä vaan tässä on kyse Jeesuksesta.

Teksti: Kai Kortelainen, kuva: Päivi Saloranta

 

Lue koko juttu Seurakuntalainen.fi:stä.

 

Aki Ruotsalan haastattelu on alla kokonaisuudessaan podcastina [Radio Dei 21.1.2020].

OSA 1: ”Stressin määrä on vakio, mutta aihe vaihtuu.”

OSA 2: ”Ollaan menettämässä yhteistä ideaa, mitä Suomi on.”

 

Kd-nuorten nykyinen puheenjohtaja Annika Lyytikäinen ja Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula kohtaavat keskiviikkona 22.1. klo 9 Radio Dein Viikon debatissa.