Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saa yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Bob Dylan. Ruotsin Akatemia perusteli valintaansa toteamalla, että Dylan on luonut uutta runollista ilmaisua amerikkalaiseen lauluperinteeseen.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kirjallisuuden Nobel-palkinto menee henkilölle, joka ei lokeroidu perinteiseksi kirjailijaksi, runoilijaksi tai näytelmäkirjailijaksi.

Bob Dylanin, 75, ura alkoi jo 1960-luvulla, jolloin hän aloitti yhteiskunnallisiin kysymyksiin kantaaottavana folk-laulajana. Myöhemmin tyylilaji vaihtui rock-musiikkiin ja edelleen gospeliin Dylanin koettua hengellisen heräämisen 1970-luvulla.

Kirjallisuuden Nobel-palkinto on suuruudeltaan kahdeksan miljoonaa Ruotsin kruunua eli runsaat 850 000 euroa. Palkintoa on jaettu vuodesta 1901 alkaen.

Lue myös: Lavalle heitetty risti seisautti Bob Dylanin (Seurakuntalainen.fi)

Radio Dei lähettää uusintana Bob Dylanin elämästä kertovan ohjelmasarjan ensi tiistaista 18.10. alkaen iltapäivälähetys Toivon Päivässä. Sarjaa kuullaan arkipäivisin kello 15.45.