Pitkäaikainen kansanedustaja ja muun muassa opetus-, sosiaali- ja terveysministereinä toiminut Tuula Haatainen kritisoi presidentinvaalien alla käytävää keskustelua yksipuolisesta sotilaallisten uhkakuvien maalailusta.

 Aika paljon [kampanjoinnissa] ollaan menossa sotaretoriikkaan ja puolustukseen – kuinka paljon aseita ja kuka meitä uhkaa – luodaan uhkakuvamalleja. Totta kai pitää olla realisti, että puolustamme omaa maatamme ja huolehdimme siitä, että meillä on oma armeija ja että puolustus on kunnossa, mutta se ei riitä, linjasi Haatainen Radio Dein Tapani Ruokasen toimittamassa presidentinvaalitentissä perjantaina.

Haataisen mukaan Venäjä- ja Nato-keskustelun asemesta tulisi puhua ”laajentuneesta turvallisuudesta”, jolla voidaan estää kriisejä ja jakautumista.

– Meidän pitää huolehtia siitä, että tämä kansa pysyy yhtenäisenä.

– Eriarvoistumiskehitys on näkyvissä tänä päivänä ja se on syvenemässä. Se on turvallisuusuhka.

Haataisen mukaan Suomessa on kasvava joukko ihmisiä. jotka kokevat olevansa yhteiskunnan ulkopuolella.

– He kokevat, etteivät tule kuulluiksi eikä heillä ole osaa tässä yhteiskunnassa. Tässä joukossa on hyvin paljon nuoria miehiä, joilla ei ole peruskoulun jälkeen jatkokoulutusta eikä kunnollista työmarkkina-asemaa.

– Tällainen syrjäytyvien ihmisten joukko luo kaikupohjaa populistisille liikkeille. Sitä kehitystä pitää katsoa vakavuudella ja pyrkiä estämään kahtiajako, ettei meille synny ihmisiä, jotka ovat erittäin hyvin toimeentulevia ja niitä, jotka sinnittelevät päivittäisen elämänsä kanssa.

Nuorten miesten kriisiytymisen ja turvallisuuden ennalta ehkäisijäksi Radio Dein vaalitentissä ilmoittautunut Haatainen pyrki SDP:n presidenttiehdokkaaksi jo vuoden 2012 presidentinvaaleissa, mutta jäi silloin demarien puolueen jäsenäänestyksessä kakkoseksi vahvaa suosiota nauttineen Paavo Lipposen taakse.

Teksti: Kai Kortelainen

Radio Dein presidentinvaalitentit kuullaan perjantaisin klo 16 ja uusintana tiistaisin klo 19. Sarjan avanneet Pekka Haaviston ja Tuula Haataisen haastattelut ovat kuunneltavissa kuukauden ajan Radiot.fi-palvelussa.