20.10.2009
Radiodokumentti Matkalaukkuäidin matkassa kuullaan Radio Deissä 4.11. klo 9.03 – 10.00.

Matkalaukkuäidin matkassa on kertomus Anna Yrjölän elämänvaiheista  1946 – 1953. Ohjelman toimittaa Päivi Kyyrö.

Kiina on ollut  monien lähetyssaarnaajien luvattu maa. Lähetystyöntekijöitä saapui Kiinaan 1930-1940-luvuilla mm Ruotsista, Amerikasta ja Suomesta. Kiinaan suuntasivat myös Anna ja Toimi Yrjölä yhdessä viiden lapsensa kanssa 1946. Anna ja Toimi olivat olleet lähetystyössä Kiinassa jo 1930-luvulla. Nyt oli edessä uusi työkausi. Suomessa sota oli juuri päättynyt, mutta Kiinassa elettiin sisällissodan aikaa. Kiinan kommunismin nousu ajoi lähetyssaarnaajat ahtaalle 1940-luvun loppupuolella. Vuonna 1949 Anna Yrjölä pakeni lasten kanssa Kiinasta Sri Lankaan.

Anna Yrjölä oli tuottoisa kirjoittaja. Hän kirjoitti elämänsä aikana satoja kirjeitä läheisilleen Suomeen. Nämä kirjeet ovat säilyneet hänen läheistensä arkistoissa vuodesta toiseen. Päivi Kyyrön toimittamassa radiodokumentissa Matkalaukkuäidin matkassa kuullaan mitä Anna matkallaan kirjoitti. Ohjelmassa myös Yrjölöiden lapset kertovat muistojaan lapsuudestaan Kiinassa.

Lisätietoja:
Päivi Kyyrö
p. (09) 751 44 541
paivi.kyyro(at)radiodei.fi