Joulu on juhla, joka on täynnä rakkautta. Monelle joulu ja joulunaluspäivät ovat myös yksinäisyyden aikaa. Laulaja Hanna Ekola menetti äkillisesti aviomiehensä joulun alla kymmenen vuotta sitten. Viiltävimmin hän on tuntenut yksinäisyyden juuri joulun alla. Vasta viime aikoina Hanna Ekola kertoo ymmärtäneensä mikä merkitys luopumisella – pakotetullakin – voi olla.

Jippu eli Meri-Tuuli Elorinne ja Hanna Ekola kohtasivat ensimmäisen kerran jo 28 vuotta sitten Jipun ollessa viisivuotias toimittajana työskennelleen Ekolan saavuttua Elorinteiden kotiin haastattelemaan Jipun isää, oopperalaulaja Jorma Elorinnettä.

Vuoden 2007 helmikuussa Hannan Ekolan juttukeikalle haastateltavaksi oli vaihtunut debyyttialbuminsa juuri julkaissut Jippu. Jutun kuvat otti Hannan edesmennyt aviopuoliso Juha ”Lido” Salonen.

Iskelmämusiikin ja popin gospelmusiikkiin vaihtaneet laulajat kohtaavat jälleen. Nyt Jippu ja ihmisen ääni -ohjelmassa Radio Deissä. Tunnin aikana on luvassa puhetta yksinäisyydestä ja siitä selviämisestä, musiikki- ja viihdebisneksestä sekä siitä, millainen oli Hannan ja Juha ”Lido” Salosen rakkaustarina.

Millainen mies oli rock-managerina, valokuvaajana ja muusikkona työskennellyt Lido Salonen, joka antoi uransa aikana potkut Hurriganes-legenda Remu Aaltoselle? ”Linnanmäellä on tosi kiva käydä, mutta sinne ei pidä jäädä pyörimään liian pitkäksi aikaa, muuten menee pää sekaisin”, kuului Lidon motto kaikille musiikki- ja viihdemaailmassa julkisuuden keskellä töitään tekeville.

 

Jippu ja ihmisen ääni Radio Deissä keskiviikkona 12. joulukuuta kello 16.05 vieraana laulaja Hanna Ekola. Uusinta tiistaina 18. joulukuuta kello 22.05. Suorana ja lähetyksen jälkeen myös Radiot.fi-palvelussa ja www.radiodei.fi-sivustolla.

Teksti: Kai Kortelainen, kuvat:

Jippu Juha ”Lido” Salosen kuvaamana Askel-lehden kannessa jouluna 2009.
Meri-Tuuli Elorinne, Mervi Korkeala ja Jorma Elorinne perheen kodissa Vantaalla vuonna 1990. Kuva: Hanna Ekola.

KUUNTELE Jippu ja ihmisen ääni 12.12.2018, vieraana Hanna Ekola: