”Hej då” 

Heikki Hela on tullut tunnetuksi Kummeleiden lukemattomista sketseistä, joita Yleisradio on pyörittänyt vuodesta toiseen. Samalla kun koko muusikkopiirit heittävät ”Kummeli-läppää”, myös nuorempi sukupolvi on alkanut hokemaan normipäivää Youtuben klippejä katsomalla. Aikoinaan jaksoja tehtiin 49. Elokuvia on ilmestynyt viisi, joista viimeisin V vuonna 2014. Mutta onko Kummelit palaamassa?

 

Heikki Silvennoinen vahvistaa Radio Deille, että Kummelit tekee yhden juhlajakson. Jakso numero 50 julkaistaan ehkä loppuvuodesta.

 

Gospel Power oli oppikoulua sekä Kummeleihin että soolouralle

Heikki Hela vaikutti 1986-1988 Lasse Heikkilän johtaman Gospel Power -yhtyeen solistina. Yhtye oli noina aikoina suosionsa huipulla ja esiintyi kotimaan keikkojen lisäksi myös DDR:ssä, Ruotsissa ja Hollannissa. Vuonna 1987 Gospel Power osallistui Levyraatiin kappaleellaan Tänään voi olla se päivä. Hela ei säästellyt korkeita äänialoja eikä hilpeää olemustaan, joka tuli myöhemmin tutuksi Kummeleiden kautta.

 

Kun Heikki Hela kuulee Raatihuone-ohjelmassa toimittaja Ariel Neulaniemen valikoimia pätkiä Gospel Power -yhtyeeltä, Hela kertoo olleensa laulujensa takana ja yhtyeessä muutenkin tosissaan. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka yhtye käytti jossain vaiheessa enemmän aikaa siihen, mitä sketsejä he esittäisivät keikallaan kuin mitä lauluja laulaisivat. Tämä oli hyvää oppikoulua sekä omalle tulevalle soolouralle että Kummeleihin.

 

Gospel Powerin paluu?

Yhtye päätti uransa vuonna 1988 toteutetun suuren Suojatie-musikaalin myötä. Vuonna 1989 Gospel Powerin pohjalta kasattiin lyhytaikainen Edison-niminen yhtye, joka julkaisi LP-levyn Se Toimii. Vuonna 1999 Maata näkyvissä -festareilla Turussa Gospel Power teki pienimuotoisen re-union-esiintymisen. Tänä keväänä Heikki Hela on palannut Lasse Heikkilän kanssa samoille lavoille Suomalaisen messun johdosta. Hän esiintyi täydelle Tampere-talon salille ja kohta valmistautuu Kirkkopäivien konserttiin. Mutta entäs Gospel Powerin paluu?

…Gospel Powerin jäsenet tapaavat toisiaan kesäkuussa, joten voisikohan jotain olla luvassa

 

Heikki Hela – salauskovainen?

Iltalehden haastattelussa vuosia sitten Heikki Hela kertoi olleensa salauskovainen. Radio Dein haastattelussa hän kertoo termin tulleen enemmänkin Mika Waltarin Valtakunnan salaisuudesta, jota jotkut pitävät jopa viidentenä evankeliumina. Minklaista roolia uskon asiat näyttäytyy tänä päivänä Heikki Helan elämässä?

 

Tällä hetkellä Heikki Hela valmistelee uutta soololevyään, joka ilmestyy syksyllä. Levyn viimeisimmästä singlestä Maanantaikappale löytyy musiikkivideo Youtubesta.

 

…Heikki Hela vierailee Radio Dein Raatihuoneessa lauantaina 13.5. klo 11-12. Tuolloin selviää, miten Hela reagoi, kun kuulee vuosien jälkeen Gospel Powerin valikoitua musiikkia. Toisena vieraana oleva Jari Kupiainen järjestää Turkuun Kirkkopäiviä, joilla Hela on mukana Suomalaisen messun yhtenä solistina perjantaina 19.5.