Kirkon tulisi tukea ihmistä arjessa, koska arki on ihmisen parasta aikaa. Elämän perustila on epävarmuus ja ristiriita. Näitä ei pidä pelätä. Kirkossa ihmisten välillä on aina ollut ristiriitoja, näitä kertomuksia löytyy Raamatustakin. Yksimielisyys on satua ja epärealismia. Mutta kaiken taustalla on evankeliumi, Suuri kertomus.

Näin pohtii teologian tohtori Jaana Hallamaa, sosiaalietiikan tutkija, joka ei päästä itseään helpolla.

Hallamaa on tehnyt väitöskirjansa aiheesta ”Persoonan käsite moraalifilosofiassa”.  Kristityillä on taipumus antaa ”Jeesuksella leimattuja” helppoja vastauksia elämän ja olemassaolon ikuisiin kysymyksiin. Siihen Hallamaa ei suostu.  Hän ei myöskään hyväksy väitettä, että kristinusko olisi filosofisesti triviaali uskonto. Useat klassiset filosofit pohtivat jumaluutta, eksistenssiä, Jumalan olemassaoloa.

– Monet kristilliset tekstit ovat huikea filosofisen inspiraation lähde, kun ihminen etsii vastauksia elämän suuriin kysymyksiin.

 

Persoona on naamio, kasvot ovat totta

Entäs se tutkimusaihe?

– Persoona on latinaa ja tarkoittaa näyttelijän roolimaskia, naamiota. Naamion takana ovat ihmisen kasvot ja kasvoista näkyy ihmisen elämä. Naamion tilalle tulee armo, pohtii Hallamaa.

– Kuuntelin Koraanin lukua radiosta. Koraani on täynnä opinkappaleita. Raamattu on täynnä kertomuksia, kunniapaikalla ovat evankeliumit Jeesuksesta.

– Jos kysyn, ”täytänkö kirkon opin edellytykset”, se on yksipuolinen näkemys uskosta.  Usko on kertomus, johon ihminen liittyy. Se on kertomus kasteesta hautaan. Kasteessa me tulemme Jeesuksen opetuslapsiksi ja tällä elämän matkalla tapahtuu kaikenlaista. Mutta viimeisellä matkallamme meillä on se toivo, jonka kasteessa saamme.

 

Kamppailuista hiljaisuuteen

Hallamaa rakastui jo nuorena kirkkomme jumalanpalvelukseen ja virsiin. Siinä auttoi julma saarnamies, joka vaati Itä-Helsingin seurakuntanuoria julkisesti tilille synneistään.

– Päätin, että niistä piireistä on päästävä pois. Menin päiväjumalanpalvelukseen.

Opiskeluaikoina Hallamaa työskenteli globaalia eettisyyttä korostaneessa Kristillisessä ylioppilasliitossa ja kamppaili naisen tasa-arvon puolesta kirkossa sekä teologisessa tiedekunnassa.

– Tänään minun spiritualiteettini on iltahartaus, virret – ja kristinuskon suurten kysymysten pohtiminen, hän kuvailee.

 

Piispan virka – ”mission impossible”

Piispan viran äärellä 58-vuotias Hallamaa on  yhtä tinkimätön.

– Sehän on vaatimuksiltaan aivan kauhea tehtävä. Pitäisi osata kaikkea. Mutta eihän tässä sankarijohtajaa olla valitsemassa. On valtava luottamus tulla pyydetyksi ehdolle.

-Tunnen hyvin muut ehdokkaat, Kaisamari Hintikan ja Teemu Laajasalon. He ovat syvällisiä teologeja. On mukavaa päästä keskustelemaan heidän kanssaan kirkon ja maailman asioista.

Teksti: Kari Pyrhönen

Piispanvaalitentit ovat kuunneltavissa Radio Dein Radiot.fi-arkistossa.

Piispaehdokas Jaana Hallamaa 24.5. toimittaja Kari Pyrhösen tentissä: ”Kolme ehdokasta on yllättävää, ymmärrän pettymyksen”

”Etiikka on olemassa vain synnin maailmassa”

”Kirkon matkustajia ei voi itse valita”