Jälki-istunnon keskustelijoina ovat tällä kertaa Helsingin Sanomien päätoimittaja emerita Reetta Meriläinen, Energiateollisuuden viestintäpäällikkö ja kolumnisti Jukka Relander sekä Yhteisvastuun keräyspäällikkö Lahtisena medialoikan tehnyt pastori Sami Lahtinen Haagan seurakunnasta. Puheenvuorot jakaa Ariel Neulaniemi.


Jukka Relander pohtii, miksi suhteemme nuoruuteen on niin negatiivinen? Vaikka nuoriin suhtauduttaisiinkin positiivisesti lähipiirin nuoriakin ajatellen, samaan aikaan nuoria ja nuoruutta tukevista palveluista leikataan. Samat nuoret, jotka ovat kärsineet koronasta etäopiskelun ja sosiaalisten verkostojen vähenemisen takia, pääsevät kyllä otsikoihin tekemällä rikoksen, mutta nuorten tarpeista ei kirjoiteta mitään. Miksi? Entä miten aikuistua ilman tukea? Miksemme näe nuorissa maamme tulevaisuutta, johon millä tahansa mittarilla kannattaisi investoida enemmän ja paremmin?

Reetta Meriläinen pohtii ikäjanan toista päätä – vanhuksia. Onko vanhu(u)s uhka vai mahdollisuus, kun pohditaan kulttuuria, väestöpolitiikkaa, kestävyysvajetta sekä kaupunki- ja palvelusuunnittelua. Onko ikä relevantti jaotteluperuste? Missä asioissa vanhukset voitaisiin nähdä paremmassa valossa?

Sami Lahtinen pohtii urheilun merkitystä katsojan ja kokijan näkökulmasta. Tällä viikolla sadattuhannet suomalaiset ovat seuranneet Huuhkajien otteita samalla, kun monet urheilusarjat ovat käynnistyneet. Monella tikittää kello talviolympialaisten alkuun. Tulevan talven ja kesän monet urheilijat ja penkkiurheilijat kokevat riemua ja pettymyksiä, vihaa ja voimaantumista. Mikä siis on tällaisen urheilun tarkoitus vai voiko sillä edes olla jotain tiettyä tarkoitusta? Pitääkö kilpaurheilun olla hyödyllistä myös laajemmassa merkityksessä?

—————–

Kuuntele Jälki-istunto [Radio Dei 15.10.2021]