Jälki-istujina tälläkin kertaa hyvästä syystä ovat Journalisti-lehden kirjoitusvapailla oleva päätoimittaja Maria Pettersson, freelance-toimittaja ja mediayrittäjä Ville Talola sekä Aikamedian toimittaja Anssi Tiittanen. Heidät on pyytänyt omien keskusteluaiheidensa kera samaan studioon Ariel Neulaniemi.


Maria Pettersson kysyy itsenäisyyspäivän kynnyksellä, mitä muutakin itsenäisyys ja sen viettäminen on kuin talvisotaa ja veteraaneja? Suomi on ollut itsenäinen 104 vuotta – mitä muita historian tapahtumia meidän sietäisi itsenäisyyspäivänä muistella kuin sotaa? Mikä oli Suomen itsenäistymisessä muihin maailman valtioihin verrattuna hyvin suomalaista? Entä onko olemassa jotain sellaista suomalaisuutta, jonka kaikki suomalaiset jakaisivat?

Ville Talolaa ihmetyttää, että tiedämme Omikronin tulevan, mutta emme silti ole valmiita. Linnan juhlien isäntäkin joutui perumaan itsenäisyyspäivän vastaanoton, koska lain mukaan on kiellettyä kysyä koronapassia sisäänpääsyn edellytyksenä. Näin ei ole monssa muussa massa, joten miksi Suomessa on kiellettyä olla kysymättä? Korona siis leviää, kun suurin osa kaikesta arkisesta toiminnastamme ei edellytä koronapassin kysymisistä ja samalla joka viides yli 16-vuotias on edelleen rokottamaton. Keinoja olisi kuitenkin estää leviämisen vauhtia, mutta onko kykyä? Ja pitäisikö Suomessa tehdä kuten Itävallassa, jossa tehohoitoon joutunut rokottamaton kansalainen maksaakin tehohoidon kulut omasta pussistaan?

Anssi Tiittanen kysyy, missä asiassa tai tilanteessa ylemmyyden tai oman erinomaisuuden tunne on pilkahtanut esiin? Tiittanen muistuttaa Isosta kirjasta kohtaa, jossa Jeesuksen näppärässä vertauksessa punnitaan fariseuksen ja publikaanin rukousta. Fariseus kiitti tekemistään oikeista valinnoista ja niitä seuranneista siunauksista, publikaani rukoili Herraa pyytäen syntiensä anteeksiantamusta. Sen pohjalta on hyvä pohtia omaa harhaista ylemmyyskokemusta. Sanotaanhan, että ”jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”


Kuuntele [Radio Dei 3.12.2021]