Jälki-istunnon vuoden kolmannessa istunnossa puhutti pastori Kari Kuulan kolumnista aiheutunut somesotku ja keskustelun yksisuuntaisuus, kulttuuriväkeen kohdistunut epäreilu koronarajoitus sekä Suomen luterilainen kirkko vuonna 2056, jolloin tämän päivän vauhdilla kastetaan viimeinen kirkon jäsen. Jälki-istunnossa tällä kertaa keskustelijoina Demokraatin politiikan toimittaja Simo Alastalo, Elämä-lehden päätoimittaja, hartauskirjailija Juha Vähäsarja sekä kirjailija, suomentaja ja tutkija Virpi Hämeen-Anttila. Puheenvuoroja moderoi Ariel Neulaniemi.

Simo Alastalo nostaa puheenaiheeksi pastori Kari Kuulan kirjoituksesta seuranneen somekohun. Miksi asioista ei voida puhua asioina hyvän dialogin merkeissä. Jos Kari Kuula olisi tuonut tehotuotantoon liittyneen kolumninsa särmittömämpänä, olisiko se herättänyt edes kiinnostusta? Kun tyyli olikin kärkevä, kirjoitus huomattiin, mutta sai aikaan väistöliikkeen. Mistä nyt pitäisi puhua ja miten?

Virpi Hämeen-Anttila nostaa esille kulttuurialan kohtalon korona-aikana. Lopputuloksesta voidaan päätellä Hämeen-Anttilan mukaan kulttuuria ja yleensäkin henkistä perintöämme yhteiskunnassa. Ministeriöiden selvityksistä löytyy lause ”kulttuuriala on kärsinyt koronasta eniten”, mutta miten lausetta voitaisiin jatkaa konkreettisin jatkotoimenpitein? Kun ihmisten jaksamiseen vaikuttaa se, että heiltä on kielletty elävät kulttuurielämykset, moni jää ilman hengen ravintoa. Hämeen-Anttila muistuttaa, että kirjastoissa, museoissa, konserteissa ja teatteriesityksessä on paljon helpompi pitää turvavälit ja toteuttaa muut turvatoimenpiteet kuin vaikkapa baareissa tai kauppakeskuksissa. Mutta alkoholin rajoittamaton juonti ja suureksi osaksi tarpeettomien tavaroiden ostaminen on pyhä lehmä, johon ei sovi kajota.

Juha Vähäsarja tarkastelee tuoreita tutkimustuloksia, joiden perusteella luterilainen kirkko näyttäytyy hyvin toisenlaisena vuonna 2056. Jos tämän hetken trendit pitävät paikkaansa, tuona vuonna kastetaan viimeinen lapsi kirkkoon. Tällaiset havainnot saavat kysymään tutkimusten perusteella, mitä kirkossa pitää tapahtua, jotta kirkon kannalta negatiivinen skenaario ei toteutuisi.

Liittyy Jälki-istuntoon:

MTK:n johdon ”hurjat puheet” eivät vaikuttaneet eläinten tehotuotantoa kritisoivan kolumnin poistoon, sanoo Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja – edessä kantelu sananvapauden loukkauksesta – Kulttuuri | HS.fi

Kulttuurialasta tuli korona-ajan hylkiö, eivätkä taiteilijat koettele rajoituksia – asiantuntijan mukaan oikeuksiin kajoaminen on hyväksytty hiljaa | Yle Uutiset | yle.fi