Jälki-istunnossa puhutti tällä kertaa koronaan liittyen kunnallisvaalien mahdollinen siirto ja koronasynti sekä autoihin kohdistuva lähes inhimillinen lämpö ja tunteita herättävä suhde. Keskustelijoina olivat vakikeskustelijoista toimittaja Sanna Ukkola, bloggaaja ja ortodoksipappi sekä tällä hetkellä lähihoitajana kotihoitotyötä tekevä Lars Ahlbäck sekä uutena keskustelijana viestinnän asiantuntija ja sparraaja, pappi Taneli Hassinen. Keskustelua moderoi Ariel Neulaniemi.

Taneli Hassinen pohti Helsingin Sanomien kolumnin pohjalta koronaan liitettyä synti-käsitettä. Onko kytkeminen sopimatonta -jopa syntiä? Mitä on korona-synti ja voidaanko sitä ajatella myös teologisessa mielessä? Hassinen kokee hienoksi ja tarpeelliseksi sen, että tällaistakin keskustelua käydään Suomessa.

Sanna Ukkola pohti kunnallisvaalien siirtämistä. Oikeusministeriön virkamiehet ovat sitä mieltä, että vaaleja kannattaisi siirtää koronapandemian takia, puoluesihteerit puolestaan tyrmäsivät ajatuksen. Tässä on monia eri asioita vastakkain: turvallisuus pahenevassa tautitilanteessa ja demokratian toimiminen ajallaan. Vaaleissa äänestävät erityisesti vanhat ihmiset, jotka ovat erityisen alttiita koronalle, toisaalta vaalien siirto olisi todella iso operaatio. Mitä asiasta pitäisi ajatella? Toisaalta turvallisuus kunnallisvaaliehdokkaita kohtaan koetaan olevan uhattuna. Minkälainen painoarvo pitäisi antaa häiriköinnille tai maalittamiseen?

Lars Ahlbäck potee autokuumetta – ainakin keskustelun tasolle. Suomen kuvalehden esseessä autoa asemaa kuvataan yhteiskunnassa, mutta myös osana minuutta. Auto saattaa jopa henkilöityä. Kovilla pakkasilla saattaa ajatella, että on hyvä viedä ”hänet” lämpimään kauppakeskuksen parkkihalliin. Samalla auto itsessään ja päästöineen herättää keskustelua sekä  tunteita. Millä tavalla meissä siis näkyy autoon liittyen käytännöllisyys ja miten paljon tunteet.

Jälki-istuntoon liittyvää:

Koronakeskustelu ei kaipaa synnintekijöitä – Mielipide | HS.fi

Uskallanko ehdolle? – Sunnuntai | HS.fi

Kansliapäällikkö vahvistaa, että oikeusministeriön virkamiehet esittivät kuntavaalien siirtoa – Henriksson: ”Kynnys siirtää vaaleja on erittäin korkealla” | Yle Uutiset | yle.fi

”He istuivat autotiellä!” – Auto on suomalaiselle melkein perheenjäsen, vähän kuin rakas lemmikki, ja siksi autoilu menee tunteisiin – Suomenkuvalehti.fi