Jälki-istunnossa tällä kertaa keskustelevat pitkän päivätyön Helsingin Sanomissa ja NYT-liitteessä toimittajana tehnyt Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessori Reetta Räty,  mediatuottaja, toimittaja, pastori Jan Ahonen sekä citypappi, HelsinkiMission aiempi toiminnanjohtaja ja sitä ennen muun muassa Sana-lehdessä sekä perustamassaan Askel-lehden päätoimittajana toiminut Uuden Suomen ja Iltalehden entinen toimittaja, nykyinen eläkeläinen Olli Valtonen. Puheenvuoroja jakaa Ariel Neulaniemi.

Reetta Räty pohtii ihmisten ja median tapaa jaotella tunnettuja vaikuttajia hyviin ja pahoihin. Pettyä saa silloin, kun hyviksissä näkyykin säröjä. Tällöin puhutaan mediajulkisuuden henkilöitymisestä, mutta taustalla lienee paljon isompana kysymyksenä se, ovatko hyvä ja paha jotenkin erillisiä toisistaan, vai kenties enemmän päällekkäisiä. Miten voisimme nähdä ihmiset enemmän kokonaisena niin arjessa kuin mediassa.

Olli Valtonen kysyy, että mitäpä jos ihminen onkin mainettaan parempi.  Pohdintaa vauhdittaa hollantilaisen historioitsija, papin pojan, Rutger Bergmanin kirja Hyvän historiaIhmiskunta uudessa valossa. Kirjoittaja haastaa historioitsijoiden, psykologien, filosofien ja uutismedioiden luomaa käsitystä, että ihminen on luonnostaan itsekäs ja ihmiskunta tavoittelee vain omaa etuaan. Kirjan perusväite on yksinkertainen, tosin täysin vastakkainen sille, mitä kuulemme ja luemme uutisvirrasta. Niin uskonnot kuin ideologiatkin ovat vastustaneet sitä. Myös historia tuntuu kaiken aikaa kieltäneen sen. Mikä tämä väite on? Se, että useimmat ihmiset ovat kunnollisia. Myös (ja etenkin) kriisiaikoina ja hätätilanteissa.

Jan Ahonen palaa Radio Dein tällä viikolla lähetettyyn Piispankyselytunnille, jossa Piispa Mari Leppänen huomautti kirkon käyvän läpi suurta muutosta enemmistöasemasta tasaveroisesti muiden toimijoiden rinnalla vaikuttavaksi kumppaniksi. Leppänen haluaa vahvistaa tätä kumppanuuden näkökulmaa. Ahonen peilaa tätä ajatusta muun muassa Saska Saarikosken lausuntoon näkymättömästä kirkosta. Kirkko pääsee harvoin tai ei vain osaa tulla osaksi keskusteluja yhteiskunnallisella tasolla. Yhteistyökumppanuuskin jää ajoittain haaveeksi. Heräsikö kirkko liian myöhään?

 

Jälki-istuntoon liittyvää:

Navalnyi kannattaa Krimin valtausta, Aung San Suu Kyi puolustaa kansan­murhaa Myanmarissa – Miksi me aina yllätymme, että ”vapaus­taistelijoissakin” on säröjä? – Ulkomaat | HS.fi

Maailmanmaineeseen noussut tietokirjailija Rutger Bregman kumoaa meihin syvälle istutetun ajatuksen: Ihminen ei ole itsekäs vaan pohjimmiltaan hyvä – Kulttuuri | HS.fi

Piispat hukkasivat henkisen johtajuuden” – Onko näin? – Kirkko ja kaupunki

Saska Saarikoski seuraa elämää koronakriisin aikana, 27. päivä: Sanna Marin vei Niinistöltä arvojohtajan aseman – Kuukausiliite | HS.fi

Netissä näkyy nyt naurava kirkko – Sunnuntai | HS.fi