Radio Deissä Jippu & Rainer Friman ja ihmisen ääni -ohjelmaa juontava Jippu on valittu viiden finalistin joukkoon, josta valitaan Vuoden radiojuontaja.

Laulajana ja lauluntekijänä tunnetuksi tullut ja sittemmin myös radio-ohjelmistaan kiitosta saanut Jippu on vetänyt viikoittaista keskusteluohjelmasarjaa Radio Deissä nyt vuoden ajan. Jippu & Rainer Friman ja ihmisen ääni on noussut lyhyessä ajassa kanavan kuunnelluimpien ohjelmien joukkoon ja se on saanut runsaasti mediahuomiota iltapäivä- ja naistenlehtiä myöten.

– En lähde [radioon] toimittajaksi vaan keskustelijaksi – ihan vaan Jippuna eeeeniin monta ihmistä kuin mahdollista lohdun ja rakkauden piiriin. Nyt annan sitten ne viimeisetkin, mitä en ole aiemmin julkisuudessa puhunut, kommentoi Jippu ohjelmaa aloittaessaan.

– Olen niin onnellinen ja ihmeissäni. Kiitän koko sydämestäni tukijoitani ja äänestäjiäni sekä uskomattomia vieraitani ja heidän tarinoitaan! Ihmisen ääni on nyt kuultu, kiitos Taivaan Iskä ja Radio Dei, kiitteli yllättyneen oloinen Jippu tiistaina kuultuaan RadioAwards-kilpailun finalistien nimet.

– Rehellisyys, avoimuus, rohkeus ja itsensä välillä jopa pelottavalla tavalla likoon laittaminen, kuvaa sarjaa tuottava Radio Dein ohjelmajohtaja Kai Kortelainen Jipun vahvuuksia radion intiimissä ympäristössä.

Jipun ohella viiden finalistin shortlistalle Vuoden radiojuontaja -palkinnon voittajaehdokkaiksi nousivat Jaajo Linnonmaa Radio Suomipopista, Harri Moisio Radio Rockista, Tuomas Tuomi-Nikula Bassoradiosta ja Juha Vuorinen Suplasta. Voittaja palkitaan RadioGaalassa 31. maaliskuuta.

Finalistit valittiin kuuntelijoiden ja asiantuntijatuomariston toimesta radioiden asettamien ehdokkaiden joukosta. RadioGaalan yleisöäänestyksessä annettiin ääniä yhteensä 140.000 kappaletta.

Jippu ja Radio Dei olivat kisassa mukana valtakunnallisten kaupallisten radioiden sarjassa.

Jippu & Rainer Friman ja ihmisen ääni kuullaan Radio Deissä keskiviikkoisin kello 16 ja uusintana tiistaisin kello 22.