Jippu kasvatettiin jo lapsena tähdeksi, mutta hän jäi koukkuun maineeseen ja aplodeihin.  Keskiviikkona Jippu ja ihmisen ääni -ohjelmassa hän kysyy, ”millaista elämä on silloin, kun taivaaseen ja helpotukseen on mahdotonta uskoa.”

Jipun keskustelukumppaniksi sapuu  toinen laulaja ja lauluntekijä Petri Laaksonen, joka menetti muutaman kuukauden sisällä kaksi hänelle rakasta ihmistä, kun hänen äitinsä sairastui syöpään ja veljensä alkoholismiin. Miehen eteen avautui tilanne, jossa hän joutui kohtaamaan kaksi hyvin erilaista kuolemaa: kauniin poisnukkumisen ja rujoissa puitteissa tapahtuneen irtipäästön.

Mikä on se voima, jonka avulla menetysten keskeltä noustaan pimeydestä valoon – vai onko sellaista? kysyvät Jippu ja Petri Laaksonen Radio Dein Toivon päivä -iltapäivälähetyksessä keskiviikkona 21. syyskuuta kello 16:n uutisten jälkeen.

Jippu ja ihmisen ääni -ohjelmassa kuullaan tuttuun tapaan Jipun ennen julkaisematonta musiikkia, kun pianon ääreen istahtaa Radio Dein musiikkipäällikkö Antti Suonio. Ohjelman iltauusinta on kuultavissa tiistaina 27. syyskuuta kello 22.