10.02.2011
Nettiradion välityksellä pääsee kuuntelemaan joulumusiikkia aina uuteen vuoteen saakka. Radio Dein jouluradio Jouludei.fi soittaa joulumusiikkia 24 tuntia vuorokaudessa.

Jouluisen nettiradion laulut ovat joulukuun alussa adventtihenkisiä ja lähempänä joulupäivää kuuluvat perinteiset kauneimmat joululaulut, kuten Sylvian joululaulu ja Oi jouluyö.

Nettiradion sävelet edustavat eri aikaan päivästä erilaisia joulumusiikkityylejä. ”Jos kaipaat jouluntunnelmaan virittäytymistä, kannattaa virittäytyä taajudelle  klo 8-17 välillä sekä yöaikaan 0-4. Perinteisempien joululaulujen ystävälle kuunteluaika nettiradiossa on klo 17-24”, kertoo Jouludei.fi:n musiikkipäällikkö Anu Lehtipuu.

Adventtina uuteen jouluun avautuvalla http://www.jouludei.fi -nettisivuilla voi käydä haastamassa myös ystävän kuulemaan jouluista nettiradiota ja samalla voittaa palkintoja.

Lehtipuun mukaan Radio Dei sai viime jouluna alkaneesta kokeilusta niin paljon positiivista palautetta, että orastavaa perinnettä jatketaan tänäkin jouluna. Radiota voi kuunnella 24 tuntia vuorokaudessa aina vuoden loppuun asti.

Radio Dein FM-taajuuksilla kuullaan adventtiviikkoina runsaasti jouluohjelmia. Kattaukseen kuuluu muun muassa kuuntelijoiden Joulutoivelista, Mistä tuntee joulun ja Kuuntelijoiden joulumuistoja -ohjelmasarjat.

Radiossa on äänessä joukko kiinnostavia joulupersoonia. Esillä ovat muun muassa virsirunoilija Niilo Rauhala, muusikko Sakari Löytty, taiteilijapappi Mirja Lassila, kirkkoherra Sammeli Juntunen, kenttäpiispa Hannu Niskanen ja monet muut joulun pohdiskelijat.

Radio Dein joululähetyksissä on myös mahdollisuus voittaa joulupaketteja aattoillan ratoksi.