Radio Dei on koko olemassaolonsa ajan jakanut radioaalloilla hengellistä musiikkia ja toivoa antavia lauluja. 25 vuotta täyttävä kanava on ollut lukuisten artistien tuntojen tulkki ja viestinviejä.

– Meni pitkän aikaa, että ainoa radiokanava, joka soitti musiikkiani, oli Radio Dei. En olisi tässä, jos näin ei olisi tapahtunut. Siitä olen ikuisesti kiitollinen, kertoo Emma-palkittu ja platinalevyjä myynyt Juha Tapio, joka esiintyy Radio Dein juhlakonsertissa Pikku-Finlandiassa 3. marraskuuta.

Radio Dei haluaa tarjota sekä kaikille artisteille ja lauluntekijöille että kuuntelijoille kiitoksena mukanaolosta loisteliaan kattauksen isoja tunteita ja nostalgiaa gaalakonsertissa.

Tähtiloistoa juhlaan tuovat Juha Tapion ohella lauluyhtye Club For Five, popkanteletar Ida Elina sekä gospelin ikisuositut Pekka Simojoki ja Jukka Leppilampi. Mukana ovat myös oopperalaulajat Vilja Riutamaa ja Petrus Schroderus sekä tanssiryhmä Xaris Finland.

– Olemme ikikiitollisia kaikille musiikki-ihmisille, jotka ovat tehneet meille valtaisan kattauksen hienoa hengellistä musiikkia. Se kattaa kaiken virsistä ja hymneistä, nostalgiseen gospeliin ja ajan mukana kulkeneisiin virtauksiin. Haluamme tuoda näitä kultahippuja gaalakonsertin lavalle. Erityisen ylpeä olen gaalassa julkaistavasta juhlalaulusta, mutta olkoon se yllätys kaikille, sanoo Radio Dein perustaja, päätoimittaja Kirsi Rostamo.

Konsertin ohella gaalassa julkistetaan Radio Dein juhlavuoden laulu ja video sekä palkitaan valtakunnallisen kanavan yleisöäänestyksen voittajat: paras musiikkikappale, suosikkiartisti, paras radio-ohjelma sekä suosikkijuontaja.

Radio Dei 25 vuotta -gaalakonsertti Pikku-Finlandiassa 3. marraskuuta klo 18.30.

Liput: Tiketti.fi