Suomessa toimii 247 perhe-/nuorisokotia ja 70 lastenkotia, joissa on yhteensä yli 2500 lasta. Näihin koteihin lahjoitettiin Jeesus-video sekä pienemmille lapsille Ikuisia tarinoita -video.
Videot hankittiin viime vappuna Helsingin Senaatintorilla järjestetyssä ”Jeesus – Sinua varten” -tapahtumassa kerätyn kolehdin varoilla.

Koko perheen ”Jeesus – Sinua varten” -tapahtuma kokosi ennätysmäärän väkeä Helsingin Senaatintorille. Samalla se oli Suomen suurin yhteiskristillinen vapputapahtuma. Tapahtumaan osallistui lähes 6000 henkeä ja Jeesus-marssilla oli noin 4500 henkeä, mukana oli paljon myös lapsia ja nuoria. Jeesus-marssin musiikki välitettiin Radio Dein kautta. Tapahtuman järjesti Kristityt Yhdessä ry. Vuosittainen vapputapahtuma toteutetaan myös ensi vuonna.

Kristityt Yhdessä ry:n toiminnan painopiste on kristillisen radiotyön taloudellinen tukeminen esimerkiksi kustantamalla useita eri ohjelmia Radio Deihin. Se ylläpitää rukouspuhelinta ja julkaisee Aalloilla-lehteä, jossa tiedotetaan yhdistyksen ja Radio Dein toiminnasta. Yhdistys toimii Radio Dein tiloissa ja sillä on jo yli 6000 kannatusjäsentä eri puolilla Suomea, kaikilla Radio Dein kuuluvuusalueilla.

Lisätiedot:
sihteeri Hannele Tuominen, (09) 751 44 560 tai hannele.tuominen@radiodei.fi
yhteyspäällikkö Jukka Valkama, 040 8222 795 tai jukka.valkama@radiodei.fi
Kristityt Yhdessä ry:n kotisivut: http://www.radiodei.fi/kry