Vasemmistoliiton äänenkannattajan Kansan Uutisten päätoimittaja Sirpa Puhakkaa suomii perussuomalaisia entistä jyrkemmästä suhtautumisesta maahanmuuttajiin. Kansanedustaja Mika Raatikainen (ps) sanoo linjan määrittyvän kaduilla ja toreilla.

– Näen, että molemmat [perussuomalaisten puheenjohtaja]ehdokkaat Jussi Halla-Aho ja Sampo Terho ovat oikeammalla kuin nykyinen puheenjohtaja Timo Soini. Molemmat ovat ilmoittaneet jo tässä vaiheessa, että he haluavat tiukentaa Suomen maahanmuuttolinjauksia, joita on jo nykyisen hallituksen aikana tiukennettu, arvioi Vasemmistoliiton äänenkannattajan Kansan Uutisten päätoimittaja Sirpa Puhakka Radio Dein suorassa kuntavaalitentissä keskiviikkona.

Vasemmistoliiton entisen puoluesihteerin ja Helsingin kuntavaaliehdokkaan mukaan puolue on ottamassa oikeistoloikkaa, joka näkyy jo ennen perussuomalaisten kesäkuun puoluekokousta.

Puhakan kanssa Radio Dein kuntavaalitentissä debatoinut perussuomalaisten kansanedustaja ja Helsingin pormestariehdokas Mika Raatikainen myönsi maahanmuuttokriittisyyden lukuetuvan hänen ja puolueensa kuntavaaliteemoihin. Raatikaisen mukaan syy nousee pikemminkin kansan syvistä riveistä kuin puolueessa käytävästä puheenjohtajakisasta.

– Kyllä se yhtenä teemana tulee olemaan. Kun kaduilla ja toreilla kulkee, niin tämä tuntuu kiinnostavan ihmisiä. Meillä on tietty potti, mistä jaetaan. Mitä enemmän siellä on jakajia, sitä vähemmän jää muille jaettavaa, muotoili Raatikainen Radio Deissä.

Maanantaina Soinin seuraajaksi kaavaillun Sampo Terhon haastajaksi puheenjohtajakisaan YouTubessa ilmoittautunut Jussi Halla-aho nimesi videopuheessaan perussuomalaisten kannattajia yhdistäväksi liimaksi kansallismielisyyden. Halla-ahon mukaan perussuomalaisia yhdistää näkemys siitä, että Suomi ”ei voi olla globaali sosiaalitoimisto, johon kenellä tahansa on oikeus lampsia sisään elätettäväksi ja esittää röyhkeitä vaatimuksia”.

– Jos katsotaan ihmisoikeussopimuksia, niin ei siellä sanota, että pitää antaa x-määrä rahaa sille, joka hakee turvapaikkaa. Siellä vaaditaan, että on suojaa, turvaa, ruokaa ja lämpöä. Ne ovat peruskriteerit, ja niillä kun mennään eteenpäin ainakin turha turvapaikkaturismi vähenisi radikaalisti, komppasi kansanedustaja Mika Raatikainen Halla-ahon ajatuksia.

Vasemmistoliiton Sirpa Puhakalla on erilainen näkemys turvapaikkaturismin todellisuudesta.

– Kuntiin sijoitetaan tänä vuotta 4000-6000 turvapaikanhakijaa. Tällä hetkellä ei voi sanoa, että olisi mitään turvapaikkaturismia. Toissa vuonna sijoitettiin yli 30.000. Syyrian sota on kuitenkin koko ajan pahentunut ja Eurooppa on samalla koko ajan kiristänyt pakolaiskriteereitään, Puhakka perusteli.

Puhakan mielestä perussuomalaisten olisi syytä pitää mielessä, että Suomen väestö vähenisi ilman maahanmuuttajia.

– Jos mietitään, kuka meillä tulevaisuudessa tekee työt, niin me tarvitsemme aidosti maahanmuuttajia. Avainkysymys on se, että katsomme yhdessä, että ihmiset, jotka pääsevät meille pääsevät töihin, saavat koulutuksen ja osaavat kieltä. Silloin on turha puhua, että ollaan globaali sosiaalitoimisto. Emme elä niin kärjekkäässä maailmassa kuin Halla-aho esittää.

 

”Jos vallankäyttö julistetaan eliitiksi, on mentävä kadulle heittelemään polttopulloja”

 

Radio Dein studiossa kuntavaaliehdokkaita puhutti elitismi ja vallankäytön kasautuminen. Vasemmistoliitto on perinteisesti huolissaan pääoman kasautumisesta eliitin käsiin.

Työväestön ääniä perinteisen vasemmiston rinnalla kalastelevien perussuomalaisten puheenjohtajakandidaatti Jussi Halla-aho näkee vallan kasautumista myös puolueensa sisällä. Halla-aho nimesi maanantaina perussuomalaisen puolue-eliitin ”harvojen hillotolpaksi”.

Raatikainen kiistää, että puoluetta hallitsisi sisäpiirin eliitti.

– Jokainen saa [puolueessa] sanoa vapaasti, mitä ajattelee. Kyllä ainakin minua ja kavereitani eduskunnassa on kuultu ihan hyvin. Tietenkin jollain ihmisellä on enemmän tehtäviä ja enemmän valtaa ja vastuuta kuin jollakin toisella.

Puhakka sanoo ymmärtävänsä eliittikeskustelun perussuomalaisten kohdalla.

– Perussuomalaiset ovat hallituksessa, ulkoministeri Soini on näkyvällä paikalla ja hän ilmiselvästi nauttii vallasta ja vallan kammareista. Perussuomalaisten iso argumentti oppositiossa oli, että ollaan eliittiä vastaan – nyt ollaan osa eliittiä, vasemmisto-opposition Puhakka määritteli.

Poliisikansanedustaja Raatikaisen mukana on järjenvastaista liittää hallitusvastuu elitismiin.

– Ihmiset ovat meidän sinne valtaan valinneet. Jos pelkkä vallankäyttö julistetaan eliitiksi, eikä halua tällaiseen ”eliittiin” kuulua, silloinhan on mentävä kadulle heittelemään polttopulloja. Se ei ole meidän linja.

Teksti ja kuva: Kai Kortelainen

Radio Dein suorassa kuntavaalitentissä kohtaavat keskiviikkona 22.3. klo 9 Helsingin pormestarinvirkaa tavoittelevat vihreiden Anni Sinnemäki ja keskustan Laura Kolbe. 29.3. klo 9 ovat vastakkain kokoomuksen ja demarien pormestariehdokkaat Jan Vapaavuori ja Tuula Haatainen.

Lähetetyt vaalitentit (15.3. ja 8.3.) Radiot.fi-arkistopalvelussa