Majatalo-illoista tutut evankeliumin asiamiehet – Jukka Jämsén, Ilkka Puhakka ja Pekka Simojoki – aloittavat lokakuussa uuden Majatalon tarinoita -ohjelmasarjan.

Toimittaja Ari Koivulahden isännöimässä pöydässä Jämsén, Puhakka ja Simojoki jakavat tosielämän kertomuksia, kohtaamisia ja elettyä elämää Jumalan johdattamilla poluilla Radio Dein viikoittain kuultavissa lähetyksissä.

– Halki ihmisen historian tarinat ovat vieneet oppia, tietoa ja perinteitä eteenpäin. Ja edelleen ne ovat meilläkin merki­ttävässä roolissa, kertoo Koivulahti.

Kuunnelmallisia raamatunopetussarjoja Radio Deille toimittanut evankelista Ilkka Puhakka luottaa elävästä elämästä kumpuavien tarinoiden voimaan.

– Jeesus käy­tti paljon vertauksia, koska niissä on kokemusta, tunne­tta, tietoa ja sanomaa, sekä niihin on helppo samaistua, Puhakka kuvailee.

”Koko pappisuran ajan olen pyrkinyt siihen, että kerrotaan ihmisen kokoisia kertomuksia.”

Gospelmuusikkona parhaiten tunnettu Pekka Simojoki on tottunut esiintymislavoilla jakamaan omia kokemuksiaan paitsi kappaleillaan myös laulujen väleissä kuulluilla välispiikeillään ja kertomuksillaan.

– Kun kerrotaan evankeliumia, niin helposti tarjotaan vain teoriaa. Mutta kun se muuttuu tarinaksi, kuulija tajuaa, että sillä voi olla jotain tekemistä hänenkin elämänsä kanssa, painottaa Simojoki.

Lapuan hiippakunnassa tuomiokapitulin lähetys- ja kansainvälisen työn asiantuntijana työskentelevä Jukka Jämsén on nähty usein kirkoissa järjestetyissä Majatalo-illoissa eri puolella Suomea. Tavallisimmin illanvietoissa ovat olleet mukana myös Puhakka ja Simojoki.

– Koko pappisuran ajan olen pyrkinyt siihen, että kerrotaan ihmisen kokoisia kertomuksia, joihin on helppo samaistua, Jukka Jämsén kertoo.

Miesten seuraavana askeleena on sanoittaa kertomuksiaan radiossa, minkä he uskovat helpottavan tekijöitä puhutelleiden tosielämän tarinoiden ja kohtaamisien jakamista aiempaa laajemmalle kuulijakunnalle.

Majatalon tarinoita kuullaan Radio Deissä 7. lokakuuta alkaen torstaisin kello 19.15 sekä uusintana lauantaisin kello 17.03. Tallenteita voi kuunnella Radio Dein nettisivuilla: radiodei.fi/majatalontarinoita. Ohjelmasarjaa kustantaa Radio Dein rinnalla kulkeva yhdistys, Kristityt Yhdessä ry.