Juha Sipilä aloitti vauhdikkaasti pääministerinä neljä vuotta sitten. Suomi on noussut lamasta ja työllisyys on vahvistunut – miten tästä eteenpäin? Keskusta taistelee puheenjohtajansa johdolla asemastaan.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on Tapani Ruokasen toimittamassa Radio Dein puoluejohtajatentissä perjantaina 29. maaliskuuta kello 16. Uusinta tiistaina 2. huhtikuuta kello 19.

KUUNTELE:

Osa 1: Suomen sitoutuminen radikaaleihin päästövähennyksiin esimerkkimaana ei Juha Sipilää innosta, jos yhteistä säveltä ei löydy vähintäänkin EU-tasolla. ”Kun ilmakehä on meille yhteinen, niin päätökset pitäisi tehdä kaikki niin, että kaikki maat tekevät oman osuutensa, muuten tilanne ei korjaannu.”

Osa 2: Oppisopimuskoulutusjärjestelmän uudistuksella on mahdollisuus luoda Suomeen 30.000–60.000 uutta työpaikkaa, sanoo keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Osa 1: Pienituloisimpia lapsiperheitä voitaisiin alkaa tukea nykyistä voimakkaammin siirtymällä harkinnanvaraisen lapsilisäjärjestelmän käyttöön, esittää Juha Sipilä.

Radio Dein puheenjohtajatentit

Kuva: Stas Voronin