– 2,4 miljardin kristikuntaa yhdistää yksi asia: erimielisyys. Mutta mikä onkaan erimielisyyden keskellä ollut yhdistävä tekijä läpi kahden vuosituhannen – tarinan voima, sanoo ääniaaltojen vetovoimaan luottava tv-ammattilainen Eero Hietala.

Televisiotuotantoyhtiö Aitomedian toimitusjohtaja Eero Hietala on ideoinut yhteistyössä Heikki Rusaman kanssa puhtaasti ääntä hyödyntävän ohjelmasarjan, jolle kaksikko on antanut nimen Kirkon ihmeellisimmät tarinat.

­– Meillä on kirkon ja kristinuskon piirissä valtava määrä kaikenlaista ihmeellistä, hauskaa ja värikästä tarinaa. Olen huomannut, että elämme aikaa, jossa ne tarinat halutaan piilottaa, tai sitten sanoittaa jotenkin täysin uusiksi, taustoittaa Eero Hietala uuden radio-ohjelmasarjan lähtökohtia.

– Olemme aina kertoneet näitä tarinoita Heikin kanssa toisillemme. Jotenkin sitten vain syntyi ajatus, että nyt on aika alkaa kertoa näitä laajemminkin.

”Joku kysyi, teemmekö tätä ohjelmaa sen takia, että teillä on traumoja. Voin kertoa, että traumoja ei ole.”

Eero Hietalan ja Heikki Rusaman ideoima Kirkon ihmeellisimmät tarinat -sarja kuullaan Radio Dein iltapäivässä tästä viikosta alkaen joka torstai heti kello 16 uutisten jälkeen sekä uusintana lauantaisin kello 17.05. Sarjan podcastversiot voi kuunnella sarjan nimikkosivustolla sekä julkaisuyhteistyössä mukana olevan Kotimaan sivuilla.

– Joku kysyi, teemmekö tätä ohjelmaa sen takia, että teillä on traumoja. Voin kertoa, että traumoja ei ole. Teemme tätä sen takia, että kristinuskossa on niin paljon hyvää ja kiinnostavaa, Eero Hietala sanoo.

Hietala on työskennellyt yli seitsemäntoista vuotta televisiotuotantoihin keskittyvän Aitomedia-yhtiön toimitusjohtajana. Aitomedian käsialaa ovat muun muassa sellaiset tv-hitit kuin Suomen huutokauppakeisari, Gladiaattorit, Hauskat kotivideot ja Ville Haapasalon 30 päivässä -matkailuohjelmat.

– Jos miettii TV:n tekemistä, on kuitenkin aika rajattua, minkä tyyppisiä aiheita siellä voi käsitellä. En elättele unelmia, että voisin tehdä Kirkon ihmeellisimmät tarinat -sarjaa televisioon.

”Tarinoiden kautta on mahdollisuus johdattaa kuuntelija monen kristinuskon ydinkysymyksen äärelle.”

Vaikka TV-ruutu pysyy kristinuskosta ammentavista tarinoista pimeänä, Radio Dei avaa kertomuksille taajuuden ääniaalloilla.

– Ne voivat antaa aika kiehtovia ja itse asiassa aika hauskoja näkökulmia uskoon ja kristillisyyteen, Hietala uskoo.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa kerrotaan piispa Henrikistä ja Lallista. Liikutaan keskiaikaisessa 1100-luvun Suomessa.

– Jos tutkii sitä, mitä piispa Henrikistä on meidän aikanamme kirjoitettu, alkaa tuntua siltä, että tarkoituksena on ollut vain sanoa, että koko piispa Henrikistä ja Lallista kerrottu narratiivi ei pidä paikkansa. Okei, emmehän me varmasti voi tietää, mikä siinä pitää paikkansa ja mikä ei, mutta itse tarina on joka tapauksessa äärettömän kiehtova.

”Vaikka olisimme eri mieltä, hyvästä tarinasta tykkäävät kaikki.”

Hietalan parina Kirkon ihmeellisimmät tarinat -sarjassa äänessä oleva Heikki Rusama kertoo tekijöiden tavoittelevan kertomusten kautta muutakin kuin vetävään tarinankerrontaan liittyvää viihdearvoa

– Me innostuimme ideasta kertoa ”kirkon ihmeellisimmät tarinat”, koska idea tuntui raikkaalta. Tarinoiden kautta on mahdollisuus johdattaa kuuntelija monen kristinuskon ydinkysymyksen äärelle, arvioi Rusama.

­– Ihmisiä kiinnostaa aitous, ja ihmistä on aina kiinnostanut toisen ihmisen ääni. Ihmisen ääni aitona ja paljaana – siinä on jotain viehättävää.

Hietala on vakuuttunut, että aitouden ohella juuri tarinoihin sisäänrakennettu ominaisuus – niiden kyky ylittää raja-aitoja ja yhdistää eri tavoin ajattelevia – on yksi kristinuskon suurista salaisuuksista.

– Usein tuntuu, että me kristityt olemme lähes kaikesta eri mieltä. Mutta vaikka olisimme eri mieltä, hyvästä tarinasta tykkäävät kaikki.

Teksti: Kai Kortelainen

Kirkon ihmeellisimmät tarinat Radio Deissä 24. lokakuuta alkaen Radio Deissä torstaisin kello 16.05 ja uusintana lauantaisin kello 17.05. Ohjelmasta voi lähettää palautetta osoitteeseen palaute@kirkonihmeellisimmättarinat.fi