Marttyyrien Ääni ry:n toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen tuli uskoon itselleenkin hieman yllättäen. Kaveri houkutteli kirkkoon, Hannu koki jotain, joka sai hänet jo seuravana päivänä julkistamaan löytöään pitkin koulun käytäviä. Siitä alkoi taival, joka lopulta johti Fidan työntekijäksi muslimimaihin. Ja lopulta hänestä tuli vainottuja kristittyjä auttavan järjestön Suomen osaston toiminnajohtaja. Lahtinen on ollut pidätettynä, silmät sidottuna kuulusteltavana. Hän on nähnyt ja kuullut krisitittyjen vainojen karuimmat kohtalot. Hänen palkintonsa on vainotun kristityn kyynelten alta paistava hymy, joka kertoo kiitollisuudesta auttajiaan kohtaan; että joku toisella puolella maapalloa välittää kärsivästä sisarestaan tai veljestään. Kuuntele tallenne [Radio Dei 15.4.2021]: