Radio Dein eurovaalitentit käynnistyivät keskiviikkona, kun studioon saapuivat SDP:n, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton ehdokkaat. Kansakunta ei vielä ole ehtinyt toipua eduskuntavaaleista ja nyt pitäisi jo olla Eurooppaa rakentamassa.

Samuli Suonpään vetämässä vaalikeskustelussa perussuomalaisia edusti Venäjän ja Itä-Euroopan tutkija, dosentti ja myös papiksi vihitty Arto Luukkanen, sosiaalidemokraatteja ilmastoaktivisti ja yhtenä Kemikaalicoctail-blogin kirjoittajista tunnettu Helena Marttila ja vasemmistoliittoa filosofi ja kirjailija Tuomas Nevanlinna.

Suhde koko unioniin jakoi ehdokasryhmää. Arto Luukkanen halusi perussuomalaisten mainoslauseen mukaisesti Suomen takaisin eli muistelu kaiholla kymmenien vuosien takaista Suomea, jossa kristillinen elämäntapa oli itsestäänselvyys. Nevanlinna ja Marttila sen sijaan eivät haikailleet takaisin laman jälkeiseen Suomeen eivätkä jaa Luukkasen huolta kristinuskon uhatusta asemasta. Eurointoilijaa ei Tuomas Nevanlinnasta kuitenkaan helposti saa, hänestä äänestäjille etäinen unioni on ”viritetty uusliberalistisen talouspolitiikan veturiksi”.

Aidoimmin Euroopan unionista oli innostunut Helena Marttila, jonka mukaan Suomi olisi vanhaan palaamisen sijaan matkalla yhdessä Euroopan unionin kanssa kohti uutta ja paljon hienompaa tulevaisuutta. Marttilan EU tuottaa ihmisille hyvinvointia ja siksi suomalaisten pitää vanhojen mantrojen mukaisesti pyrkiä ytimiin ja istua päättävissä pöydissä.

Suhde ilmastotoimien tarpeellisuuteen muodostaa selkeän rajalinjan perussuomalaisten ja vasemmistopuolueiden välille. Arto Luukkasen mielestä pienen, kuusimiljoonaisen Suomen kansan ilmastoponnistuksilla ei koko maapallon mittakaavassa olisi mainittavaa merkitystä. Tuomas Nevanlinna puolestaan pitää ilmastouhan vähättelyä vastuunpakoiluna. Se, mikä on Nevanlinnalle tiedemaailman konsensus, näyttäytyy Luukkaselle ilmastohysteriana.

Helena Marttila haluaisi kuitenkin puhua ilmastohysterian sijaan ilmastotoivosta, tulevista uudenlaisista työpaikoista ja juuri tämän kokoisten kysymysten ratkaisemiseen hänestä Euroopan Unionia tarvitaankin.

Keskustelussa vedottiin Jumalaan useammin kuin vaalikeskusteluissa on totuttu. Kysyisikö Jeesus turvapaikanhakijalta tämän uskonnollisesta vakaumuksesta? Jos Jumala on antanut ihmiselle niin järjen kuin lähimmäisenrakkaudenkin, millaisessa tasapainossa näitä pitäisi ehdokkaiden mukaan annostella? Eroja löytyi myös suhteesta maahanmuuttoon, kansallisvaltioihin ja perinteisiin arvoihin.

Kuuntele Radio Dein eurovaalitentti, niin selviää myös, mitä mieltä Jeesus oli vaalikonekysymyksen perinteisistä arvoista, kodista, uskonnosta ja isänmaasta:

 

Keskiviikkona 15.5. klo 9.05 tenttiin saapuvat vihreä teologi Fatim Diarra ja keskustaa edustava pohjoisen kirkolliskokousedustaja Janne Kaisanlahti.