Laulaja Maija Karoliinan Ei kenenkään syy -uutuuskappale kertoo eron rankkuudesta. Hän haluaa myös
”Kirjoitin kappaleen juuri sen jälkeen, kun olin tehnyt päätöksen luopua monista elämääni aiemmin määrittäneistä asioista. Siinä hetkessä todella oli se selkeys, että en voi syyttää ketään. Siitä alkoi kuitenkin prosessi, minkä aikana en voinutkaan allekirjoittaa tuota ajatusta. Nyt, reilun vuoden jälkeen, voin jälleen seistä näiden sanojen takana. Asioista voi silti puhua ääneen ja tuoda epäkohtia päivänvaloon. Ei kenenkään syy kertoo pitkän parisuhteen päättymisestä, mutta aion avata omaa tarinaani myös syvemmällä tasolla siitä, millaisessa kotelossa minä itseäni pidin, kunnes se repesi. En silti syytä itseänikään. Tai ainakin yritän parhaani”, kirjoitti facebook-seinällään Maija Karoliina, joka vieraili Herätys! -aamussa kertomassa kappaleen taustoja. Kuuntele tallenne [Radio Dei 21.9.2021]: