Mikkelin piispa Seppo Häkkinen otti kantaa kirkon väen osallistumiseen turvapaikanhakijoiden palautuksia koskeviin mielenosoituksiin Radio Deissä keskiviikkona: ”Nykyinen turvapaikkapolitiikka on johtanut kohtuuttomiin tilanteisiin”.

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen harkitsisi kaksi kertaa ennen kuin itse lähtisi osoittamaan mieltä karkotuspäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden puolesta julkisesti.

– En usko vahvaan mielenosoitusmentaliteettiin vaikuttamisen keinona, pikemminkin  siinä äkkiä rakennetaan vastakkainasetteluja entistä enemmän, sanoi Häkkinen Radio Dein ja Kotimaa-lehden yhteistyössä toteuttamassa Piispan kyselytunti -lähetyksessä keskiviikkona.

Häkkinen oli varovainen ottamaan jyrkästi kantaa kirkon työntekijöiden osallistumiseen turvapaikanhakijoiden palautuksia koskeviin mielenosoituksiin ja palautavien listojen lukemiseen kirkon jumalanpalvelusten yhteydessä: – En sano, että se olisi kiellettyä tai että pappi ei voisi osallistua.

Mikkelin piispa antoi kuitenkin selväsanaista kritiikkiä oikeuslaitoksen toimintaa kohtaan, kiitettävää arvosanaa turvapaikanhakijoiden valitustuomioiden käsittely ei piispalta saa.

– Kiristynyt Suomen nykyinen turvapaikkapolitiikka on johtanut yksittäisissä tapauksissa kohtuuttomiin tilanteisiin, minusta se on ihan selvä. Samaan hengenvetoon haluan sanoa, että suomalaisten ei pidä olla mitenkään sinisilmäisiä. Kyllä myös maahanmuuttajissa on monenlaista tulijaa, joille ei tarvitse antaa turvapaikkaa.

”Kuuluu sananvapauteen, että voidaan olla kriittisiä suhteessa oikeusistuimeen”

Piispa Häkkisen mukaan kirkolla on oikeus ja velvollisuus tuoda oma kantansa esille, ”kun mennään ihmisoikeuksiin ja aivan perustaviin kysymyksiin”.

– Kyllähän missä tahansa muussakin asiassa, ei ainoastaan näissä turvapaikkapäätöksissä, voidaan nostaa esille ratkaisuja, joihin oikeusistuimet päätyvät: että onko se oikeudenmukaista, vaikka on lain mukaan toimittu ja tehty.

– Kyllä se kuuluu tähän suomalaiseen ja länsimaiseen sananvapauteen, että voidaan myös olla kriittisiä suhteessa oikeusistuimeen.

Kotimaa-lehden päätoimittaja Mari Teinilä halusi kyselytunnilla piispalta suoran vastauksen kysymykseen: ”Onko oikein palauttaa Afganistanin ja Irakin kaltaisiin perheisiin myös perheitä kuten hetkellä tapahtuu?”

– En voi kategorisesti sanoa, että Afganistaniin tai Irakiin ei saisi perheitä palauttaa. Haluan painottaa sitä, että yksittäisissä tilanteissa on varmasti kohtuuttomia päätöksiä tehty.

Mikkelin piispan mukaan tapauksista on otettu yhteyttä yksittäisiin piispoihin ”ja kerrottu taustoja ja tilanteita”. 

Mikkelin hiippakunnan alueella toimii turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset Joutsenossa ja Lappeenrannassa. Paikalliset seurakunnat ovat tehneet Häkkisen mukaan suoraa yhteistyötä vastaanottokeskusten ja sinne sijoitettujen turvapaikanhakijoiden kuten asioita käsittelevien viranomaistenkin kanssa.

– Olen myös halunnut tätä edistää omassa hiippakunnassani, ja valtakunnan tason päättäjienkin kanssa piispat käyvät koko ajan vuoropuhelua.

– Alleviivaan sitä, että kyllä meillä Suomessa kirkon ja vallan yhteys toimii hyvin.

Teksti: Kai Kortelainen

Kuuntele Piispan kyselytunti kokonaisuudessaan Radio Dein Radiot.fi -palvelusta.

Piispan kyselytunnilla 17.5. vieraana Porvoon piispa Björn Vikströn ja 31.5. Oulun piispa Samuel Salmi. Suora lähetys Radio Dein studiosta alkaa aamuyhdeksältä. Muina toukokuun keskiviikkoaamuina ohjelmapaikalla kuullaan Helsingin piispaehdokkaiden vaalitentit.