Lapuan piispa Simo Peura huolestui Piispan kyselytunnilla evankelis-luterilaisen kirkon kastetilastoista. – On liian monta sellaista tapausta, joissa vanhemmat voisivat tuoda lapsensa kasteelle, ja silti he jättävät näin tekemättä.

Viime vuoden aikana vajaa 31.000 alle yksivuotiasta kastettiin ja liitettiin samalla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi. Määrä on kolme tuhatta pienempi kuin vastaava luku vuotta aiemmin.

– Meidän pitäisi kaikin tavoin toimia siten, että kasteitten määrän väheneminen ei yhtään jatkuisi, vetosi Lapuan hiippakunnan piispa Radio Dein ja Kotimaa-lehden suorassa Piispan kyselytunti -lähetyksessä tänään keskiviikkona.

Kasteiden väheneminen on huomattavasti jyrkempää kuin suomalaisten syntyvyyden lasku, josta on julkisuudessa puhuttu alkuvuoden aikana runsaasti. Piispa Simo Peuran mukaan kastelukujen romahtamisen syyt juontavat juurensa yhteiskunnan individualisoitumiseen.

– Siinä näkyy ajattelutavan muutos, joka korostaa yksilöllisyyttä ja omaa valintaa. Tämä tekee kysymyksestä aika vaativan kirkolle.

Kirkon kosketuspinnan oheneminen näkyy siinä, että kasteen merkitystä on vaikea perustella jopa yhä useammalle kirkkoon kuuluvalle.

– On liian monta sellaista tapausta, joissa vanhemmat voisivat tuoda lapsensa kasteelle, ja silti he jättävät näin tekemättä.

– Kyllä tässä on tekemistä, että pystymme tekemään ymmärrettäväksi vanhemmille, miksi on hyvä, että heidän lapsensa kastetaan.

Kaste.fi-sivustolle piispan siunaus: ”Työryhmä on miettinyt sitä aika paljon”

Kirkko avasi reilu viikko sitten uuden kaste.fi-sivuston, jossa nostetaan esille kasteen merkitystä. Sivustolla kannustetaan vanhempia kastamaan lapsensa ja annetaan käytännön vinkkejä muun muassa ristiäisten järjestämiseen ja kummien valintaan.

Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela moitti heti kättelyssä kirkon uutta kaste.fi-sivustoa liiasta keveydestä Seurakuntalainen.fi:n julkaisemassa blogikirjoituksessa. Nummelan mukaan sivustolla jäädään kauas ”Uuden testamentin kastetta koskevista ydinopetuksista ja rikkaasta kielenkäytöstä”.

– Ajattelen, että pääpiirteissään sisältöpuoli on kunnossa. Työryhmä on miettinyt sitä aika paljon, kuittasi Simo Peura kritiikin Piispan kyselytunnilla.

Peura siirtäisi kasteet jumalanpalveluksiin

Lapuan piispa ilmoitti Radio Deissä olevansa valmis tekemään töitä sen eteen, että luterilaisen kirkon kasteet tapahtuisivat jatkossa entistä enemmän jumalanpalvelusten yhteydessä. Messujen yhteydessä toimitettava kaste on yleinen tapa monessa kirkkokunnassa.

– Meillä on ihan hyvä kotikasteitten käytäntö, mutta sen vaarana on, että se ikään kuin lokeroi kastetta yksityisyyden piiriin. Kasteella on kuitenkin koko ajan se merkitys, että se liittää laajemman yhteisön jäseneksi.

– Laajemman yhteisön jäseneksi liittyminen ei oikein saa meidän toiminnassa riittävää ilmausta. Tästä seuraa se, että myöskin tässä ajattelutavassa voi käydä niin, että kaste mielletään yksityisyyteen kuuluvaksi eikä yhteisöllisenä tapahtumana.

Esimerkiksi Laukaan seurakunnassa on järjestetty jumalanpalvelusten yhteydessä erityisiä kastejuhlia, joissa messun virsissä, saarnassa ja rukouksissa on huomioitu jumalanpalveluksessa toimitetut kasteet.

– Kastesunnuntaitten vietto, jolloin kaste on jumalanpalvelusten teemana, on seikka, joka meidän pitäisi koko kirkossa ottaa vakavasti, Peura arvioi.

– Tammikuussa sanoin seurakuntien kirkkoherroille, että olen valmis tulemaan kastamaan, jos on tarvetta jumalanpalveluksissa kastamisille.

Teksti: Kai Kortelainen, kuva: Mikael Juntunen

 

Kuuntele Piispan kyselytunti [Radio Dei 27.2.2019]:

Lue, kuinka piispa Simo Peura arvioi katolisen kirkon skandaalien vaikuttavan kirkkojen suhteisiin: Piispa Simo Peura: ”Pedofiliaskandaalista on puhuttu ekumeenisissa kohtaamisissa katolisen kirkon kanssa” [Kotimaa24]

Kaste.fi-sivuston suunnittelija Katri Vappula ja Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela kohtaavat Radio Dein Viikon debatissa keskiviikkona 6.3. kello 9. Uusinta lauantaina 9.3. kello 14.35.