Tunturihotelli Iso-Syöte nousi tuhkasta kun vuonna 2018 pahoin palaneen hotellin uudet tilat on avattu, ja erityssviititkin valmistuvat jouluun mennessä. Kansainvälisiäpalkintoja saanut lomakohde Pudasjärvellä lumoaa pohjoisen luonnollaan, monipuolisilla palveluillaan ja hyvällä lähiruuallaan. Hotellinjohtaja, yrittäjä Juha Kuukasjärvi kertoo, kuinka tuhoutuneen hotellin tilalle nousi uusi entistä ehompi Hotelli Iso-Syöte. Toimittajana on Marja Salminen.

Osa 1: Pudasjärvellä, kauniin pohjoisen luonnon keskellä, sijaitseva majoitusyritys jäi yllättäen perheen 17-vuotiaan pojan käsiin, vanhempien menehtyessä liikenneonnettomuudessa. Mistä on kyse, ja millaiseksi tämä aikuistunut poika on kehittänyt maailmallakin kiitosta niittäneen yrityksen? Juha Kuukasjärveä haastattelee Marja Salminen.

Osa 2: Isot uutisotsikot kertoivat 2018, juuri ennen joulua, Pudasjärvellä tapahtuneesta hotellipalosta. Kuinka tapahtumiin reagoi itse yrittäjä ja omistaja Juha Kuukasjärvi, siitä ottaa selkoa Marja Salminen.

Osa 3: Yrittäjyys on periytynyt Hotelli Iso-Syötteen johtajalle Juha Kuukasjärvelle vanhemmilta, mutta aivan erinomaisen avun toiminnan kehittämiseen hän on saanut myös omalta vaimoltaan. Mitä kaikkea heidän yhteistyönään on syntynyt, ja mitä muuta tulipalossa 2018 pahoin palaneen hotellin nousuun on tarvittu? Yrittäjää ja toiminnanjohtajaa haastattelee Marja Salminen.

Osa 4: Millaista olisi majoittua yhdessä maailman romanttisimmaksi maailmallakin noteeratussa Lappi-aiheisessa hotellihuoneessa? Ja mitä kaikkea muuta 2018 pahoin palanut, tuhkasta noussut Hotelli Iso-Syöte tarjoaa? Siitä ottaa selkoa Marja Salminen, joka tavoitti hotellin johtajan Juha Kuukasjärven.

Osa 5: Kun Hotelli Iso-Syöte vaurioitui pahoin tulipalossa juuri ennen joulua 2018, yrittäjä Juha Kuukasjärvi ei antanut vastoinkäymisen lannistaa, ja kristillinen vakaumus antoi myös uskoa ja voimaa jatkaa katastrofista eteenpäin. Missä vaiheessa Pudasjärvellä ollaan nyt, ja miltä tulevaisuus näyttää? Yrittäjä Juha Kuukasjärveä haastattelee Marja Salminen.