01.11.2012


Perinteinen joulumusiikki ja uudemmat joululaulut uudistavat Radio Dein lähetyksen joulukuussa. Valtakunnallisen radiokanavan musiikkitarjonta keskittyy joulukuun ensimmäisestä viikosta alkaen joulumusiikkiin.

Joulunodotuksen tunnelmia ja muistoja itselleen tärkeimmistä joululauluista ovat jakamassa studiovieraat, joista moni säveltää tai esittää joulumusiikkia myös itse.

Joulukuun aikana lähetyksessä vierailevat muun muassa Johanna Kurkela (kuva), Tomi Metsäketo, Juha Tapio, Johanna Rusanen, Marko Maunuksela, Iiro Rantala, Saara Aalto, Soila Sariola sekä monet muut tutut radioäänet. Joulupyhinä Helsingin piispa Irja Askola ja emerituspiispa Eero Huovinen johdattavat kuuntelijoita hartaampaan tunnelmaan.

Radio Dei toteuttaa joulukuussa runsaasti kuuntelijoiden joululaulutoiveita, joita toimitus vastaanottaa sekä puhelimitse että sähköisellä ja perinteisellä postilla.

– Jouluinen ja talvinen musiikki valtaa soittolistat ensimmäisestä adventista alkaen. Perinteiset joululaulut säästellään lähemmäs joulua. Sylvian joululaulu ei soi vielä joulukuun alussa, kertoo musiikkipäällikkö Antti Suonio.

Jouluinen Radio Dei painottaa tänä vuonna aiempaa enemmän uutta joulumusiikkia.

– Täksi jouluksi ilmestyy useita kiinnostavia joululevyjä, joista löytyy hyviä poimintoja painavampaankin soittoon. Joululauluja poimitaan myös tuttujen ulkomaisten artistien tuotannosta, iltaisin ja viikonloppuisin musiikki pidetään suomenkielisenä, Suonio linjaa.