Radio Dein kuuntelijat kutoivat kuusi tuhatta pipoa

24.11.2011

Radio Dei käynnisti lokakuussa keräyksen, jonka tavoitteena oli saada radion kuuntelijat kutomaan lämpimiä päähineitä Euroopan köyhimmille lapsille. Viime viikolla päättynyt keräys tuotti Radio Deihin kuusi tuhatta pipoa ja myssyä.

Pipoilla täydennetään joululahjapaketteja, joita jaetaan apua tarvitseville lapsille Romaniassa. Moni lapsista asuu kylissä ja kaupunkien laitamailla olevissa hökkeleissä.
”Olemme toimituksessa kilvan ihastelleet, kuinka kauniita ja rakkaudella kudottuja myssyjä kuuntelijat ovat lähettäneet. Kiitämme kaikkia noin kuudentuhannen myssyn kutojaa”, iloitsee Radio Dein päätoimittaja Kirsi Rostamo.

Keräys oli osa kansainvälistä Joulun lapsi -operaatiota. Sukat toimittaa kohteisiin kotimainen yhteistyökumppani Patmos Lähetyssäätiö.

”Hienointa tässä hankkeessa on se, että kun lapsi Romaniassa ihmettelee miksi, niin hänelle kerrotaan, kuinka Jeesus kuoli hänen puolestaan ja sen takia ihmiset Suomessa rakastavat myös häntä ja haluavat auttaa. Meidän tehtävämme on kertoa evankeliumia kaukana ja lähellä, jotta kaikilla olisi mahdollisuus päästä taivaaseen”, Rostamo sanoo.

Paljaat päät -kampanjan edistymistä ja avustuspakettien valmistumista seurattiin Radio Dein lähetyksissä loka-marraskuussa.