Kuvat Syyriasta eivät jättäneet rauhaan – hyväntekeväisyyskonsertti Syyrian tueksi!

Moni on järkyttynyt Syyriasta kantautuvista kuvista Itä-Aleppossa on loukussa 275 000 siviiliä ja lapsia surmataan joka päivä. Muualla Aleppon alueella pari miljoonaa ihmistä kärsii nälänhädästä. Kaupunkia pidetään esimerkiksi YK:n lastenjärjestö Unicefissa työskentelevän työntekijän mukaan maailman vaarallisimpana kaupunkina.

Toimittajakaan ei turru kaikkiin katastrofiuutisiin

Radio Dein aamujuontaja Ariel Neulaniemi on pohtinut jo pitkään, miten auttaa reilut 5 vuotta kauheuksien keskellä eläneitä syyrialaisia.

– Uutisia tulee jatkuvalla syötöllä sodista ja luonnonkatastrofeista. Mieli turtuu, vaikka sydän ei tahtoisi. Jotenkin ne kuvat syyrialaisista lapsista raunioiden keskellä ovat vain liikaa. Ne ylittävät järjen ja sydän itkee. Miksi minä saan leikkiä pienten poikieni kanssa turvassa, kun joku isä toisaalla menettää lapsensa tai joku pieni vauva löydetään raunioiden keskeltä perheen ainoana eloonjääneenä, kertoo Ariel.

Auttaako pelkkä rukous?

Moni on kokenut tarpeellisena rukoilla ja puhua syyrialaisten puolesta. Eräänä iltana Ariel huokaili iltarukouksen jälkeen, kun puheet ja rukoukset eivät tunnu auttavan.
– Vaimo ehdotti silloin, että miksen järjestäisi hyväntekeväisyyskonserttia. Hommaisin tähtiartistit ja juontaisin illan. Tapahtuman tuotto kanavoitaisiin syyrialaisten auttamiseksi, Ariel selventää.

#Alepponkellot (#BellsForAleppo) soivat vielä YK:n päivänä

Nukutun yön jälkeen Ariel pyöritti illan sapluunaa mielessään ja kohta suunnitelma sai hyvän muotonsa. Artisteiksi lupautuivat Jukka Leppilampi sekä Jippu, Tommi Kalenius ja Ida Elina, joilta jokaiselta on tulossa  pian uusi levy. Tapahtuman puuhamies-Ariel otti yhteyttä Vantaankosken seurakuntaan, jossa kirkkoherra Hannu Pöntinen tarjosi Myyrmäen kirkkoa tapahtuman paikaksi.
– On erityisen hienoa, että Kallion kirkosta maapallon eri kolkkiin levinnyt #Alepponkellot (#BellsForAleppo) muistuttaa maailmaa Syyrian sodan kuolonuhreista. Kellojen soitto loppuu juuri Myyrmäen kirkossa maanantaina 24.10. klo 18, jolloin käynnistyy hyväntekeväisyyskonsertti. Tapahtuma järjestetään vielä YK:n päivänä, joka on samalla rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä.

Illassa tullaan kuulemaan videotervehdys Syyriasta. Siitä vastaa Radio Dein maanantain Päivän blogisti Olli Pitkänen, joka toimii Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän ohjelmajohtajana. Hyväntekeväisyyskonsertin tuotto ohjataan Kirkon Ulkomaanavulle, joka toimii alueella International Orthodox Christian Charityn kautta.
– Autettavia on paljon, joten toivottavasti apua saadaan välitettyä perille myös hyvien artistien
musiikin välityksellä. Tervetuloa auttamaan, rohkaisee tapahtumaa järjestävä
Ariel Neulaniemi.

—-

Illan juontaa konsertin puuhamies, Radio Dein juontaja ja muusikko Ariel Neulaniemi.

Konsertissa kerätään kolehti Syyrian sodan uhrien ja sodasta kärsivien auttamiseksi. Konsertin tuotto välitetään kriisialueelle Kirkon Ulkomaanavun kautta. Konserttiin ei ole erillistä pääsymaksua. Jokainen voi lahjoittaa Syyrian sodan uhrien hyväksi haluamansa summan.

Monien Suomen kirkkojen kellot soivat Aleppon ja Syyrian sodan uhreille 24.10. saakka, jolloin vietetään sekä rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivää että YK:n päivää. Myös Myyrmäen kirkossa soitetaan kelloja päivittäin. Konsertti alkaa lasten hautajaisissa käytettävien saattokellojen soitolla.

Konserttipaikka Myyrmäen kirkko sijaitsee Louhelan juna-aseman vieressä, Uomatie 1, Vantaa.