Kannatko kanssamme huolta Suomen lapsista ja nuorista?

Nuoret potevat yhä enemmän yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja erilaisia mielenterveyden häiriöitä. Jälkimmäisistä kärsii jo noin viidennes, ja määrä on nousussa.

Lasten ja nuorten kasvua on vaalittava ja vahvistettava tavoilla, jotka vaikuttavat suotuisasti heidän kehitykseensä. Kristittyinä pohdimme, saavatko he kasvatusta, joka pohjautuu terveille kristillisille arvoille? Mitä tapahtuu Suomelle, jos uusi sukupolvi ei kuule Jeesuksesta?

Pieni suuri ihmiskoe – miten siirtää usko seuraavalle sukupolvelle?

Me Kristityt Yhdessä ry:ssä haluamme tukea kasvattajien tekemää kylvötyötä sekä lasten ja nuorten tasapainoista hengellistä kasvua. Siksi lähdemme kustantamaan Pieni suuri ihmiskoe -sarjaa, jota toimittaa Johanna Sandberg.

Pieni suuri ihmiskoe avaa uskon ja arvojen siirtymistä niiden vanhempien ja lapsien kokemusten kautta, joilla ”ihmiskoe” on jo takanapäin. Ääneen pääsevät aikuiset lapset ja heidän vanhempansa. Miten usko oli mukana perheen elämässä? Mitä arvoja lapsille haluttiin välittää – ja mitä oikeasti siirtyi? Mikä saa jälkikasvun valitsemaan vanhempiensa uskon – viimeistään elämän kiertopolkujen jälkeen?

– Kasvatus on kuin suuri koe pienillä ihmisillä. Vanhempina etsimme keinoja parhaan ymmärryksemme mukaan, ja lopulliset tulokset näkyvät sitten, kun on myöhäistä vaihtaa taktiikkaa. Uskovien vanhempien yksi tärkeimpiä lahjoja omille lapsilleen on uskon välittäminen, mutta miten onnistua siinä?, pohtii Johanna Sandberg, tulevan 10-jaksoisen kesäsarjan toimittaja.

Pieni suuri ihmiskoe alkaa kesäkuussa 2022 ja sitä kustantaa Kristityt Yhdessä ry.

Lähde mukaan kylvämään toivon siemeniä
Tule tukemaan Kristityt Yhdessä ry:n radiotyötä, Suomen lasten kristillistä kasvatusta ja evankeliumin ääntä radiossa – osallistu nyt kevätkeräykseen!

Ps. Kevätkampanjalla tuetaan myös huhtikuussa alkavaa Lapset lukevat Raamattua -sarjaa. Ohjelmassa mm. 8-vuotias Tessa Isoaho lukee Johanneksen evankeliumia. Sarjaa kustantavat Kristityt Yhdessä ry ja Jippiimissio ry.