25.3.2010
Arkkipiispaehdokkaat näyttävät saavan varsin tasaväkisesti kannatusta seurakuntapappien keskuudessa, ilmenee Radio Dein kyselystä. Selvityksen mukaan noin 49 prosenttia papeista pitää piispa Kari Mäkistä suosikkinaan arkkipiispanvaalien toisella kierroksella, kun professori
Miikka Ruokasta kannattaa 48 prosenttia.

Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin jakoi myös vastaajia tasaisesti. Vajaa kolmannes oli samoilla linjoilla kuin piispainkokous, jonka mukaan parisuhteensa rekisteröityjen kanssa ja puolesta voidaan
rukoilla. Kolmannes vastaajista olisi toivonut kirkollista siunauskaavaa, mutta saman verran katsoo, ettei pappien tulisi edes vapaaehtoisesti rukoilla samaa sukupuolta olevien parisuhteen puolesta. Suurin osa Ruokasen kannattajista kuuluu kyselyn mukaan tiukimmin suhtautuvien ryhmään, kun Mäkisen kannattajista enemmistö olisi toivonut siunauskaavaa.

Tutkimus tehtiin helmikuun 24. päivän ja maaliskuun 2. päivän välisenä aikana. Kysely lähetettiin sähköpostitse reilulle 2000 papille, ja vastauksia tuli vajaat 600. Arkkipiispanvaalin toinen kierros käydään 18.3.2010.