Rankoista vuosista selvinnyt entinen Nokia-mission johtaja on löytänyt armahtavan Jumalan ja hengellisen kodin. Teologille on avautunut armo uudella tavalla Suomen luterilaisen evankeliumihdistyksen kautta.

Markku Koivisto oli vuosia pois julkisuudesta sen jälkeen, kun hänet oli vapautettu elokuussa 2011 kaikista Nokia-mission tehtävistä ”seksuaalisten rajojen rikkomisen takia” ja hän oli antanut 11.9.2011 Tampereen Areenalla lausunnon, jossa oli kertonut tehneensä aviorikoksen miehen kanssa. Radio Dei uutisoi ensimmäisenä mediana 1.9.2011, että Koivisto on ahdistellut sielunhoitokeskustelujen yhteydessä useita mieshenkilöitä vuosien ajan.

Pyhä kosketti Pyhän sydämen kappelissa

Alkuvuodesta Markku Koivisto vieraili pitkän hiljaiselon jälkeen ensimmäistä kertaa Nokian seurakunnan tilaisuudessa. Miehen laajempi paluu julkisuuteen tapahtui viime lauantaina, kun Koivisto osallistui Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) järjestämän Evankeliumijuhlan paneelikeskusteluun Helsingin jäähallissa. Hän kertoi avoimesti löytäneensä vuosien raskaan toipumisprosessin jälkeen viimein Jumalan armon.

– Ennen minun Jumalani oli vaativa. Nyt minulla on toisenlainen Jumala. Ymmärrän häntä paremmin. Olen vihdoinkin tajunnut armon. Se on maailman vaikein asia käsittää. Ja samalla se on maailman yksinkertaisin asia.

Nokia-mission ex-johtaja on löytänyt uuden hengellisen kodin SLEY:ltä. Koivisto kuvasi käyneensä Lontoosta Suomeen palattuaan useissa eri seurakunnissa etsimässä itselleen sopivaa paikkaa. Lopulta hänen askeleensa johtivat SLEY:n omistamaan Pyhän sydämen kappeliin Helsingissä.

– Istuin kolmannella penkillä edestäpäin lukien – Se ainoa penkki, joka on halki keskeltä. Siinä istuessani tiesin, että olen tullut kotiin. Tunsin, että päälleni virtaa armo, hyväksyntä, rakkaus ja anteeksianto. Tiesin, että nämä ihmiset ovat ystäviäni ja perhettäni, vaikka en monta heistä tuntenut. Se oli fantastinen tunne.

”Prosessi, minkä olen käynyt läpi, on ollut melkein pahempi kuin kuolema”

Markku Koivisto joutui olemaan mediakohun keskellä syksyllä 2011. Hänestä kirjoitettiin jälleen viime keväänä, Harhaanjohtajat -kirjan ilmestymisen jälkeen, jolloin kaikki hänen tekemänsä rikkomukset nostettiin uudelleen valokeilaan.

– On vaikea jaksaa sitä, että näitä asioita nostetaan aina uudelleen esiin. Ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuutta kieltää menneisyyttään.

Mies suuntaa ajatuksensa silti jo toiveikkaina kohti tulevaisuutta.

– Haluan erityisesti sitä, että minulla on tulevaisuudessa hyvä suhde perheeseeni ja Jumalaan. Siitä minun on ollut lähes mahdotonta selvitä, että olen pettänyt läheisteni luottamuksen.

Nokia-mission entinen johtaja  paljasti asuneensa kohun jälkeen useita vuosia Lontoossa. Hän avautui yleisön edessä myös siitä, että hänellä on ollut äärimmäisen raskasta.

– Prosessi, minkä olen käynyt läpi, on ollut melkein pahempi kuin kuolema. Muistan tilanteita – esimerkiksi, kun matkustin Lontooseen – joissa olen miettinyt, että minulla ei ole enää mitään jäljellä. Tuolloin ystäväni olivat rakentaneet minulle kodin Lontooseen, jossa huonekalutkin olivat valmiina. Oli jouluaaton aatto. Kynttilät paloivat tulevan kotini ikkunoissa. Se oli konkreettinen osoitus siitä, että vaikka me olemme langenneita ja minä olen tehnyt vaikka mitä, niin Jumala ei kutsumistaan kadu. Hän rakastaa silti ja Jeesus on erikoistunut langenneisiin ihmisiin, Koivisto lausuu.

Laura Siltalan Myrskyn silmässä -paneelikeskustelussa kuultiin Koiviston lisäksi Jippua, Arto Merisaloa ja Aleksi Kuokkasta.

Paneelikeskustelu kuullaan Radio Deissä Tunti Lauran kanssa -ohjelmapaikalla maanantaina 3.7. kello 16 – 17. Kuunneltavissa myös kuukauden ajan jälkeenpäin radiot.fi -sovelluksella.