Syksystä alkaen Porvoon hiippakuntaa johtanut piispa Bo-Göran Åstrand vierailee ensimmäistä kertaa Radio Dein suorassa Piispan kyselytunti -lähetyksessä keskiviikkona 19. helmikuuta.

Porvoon hiippakuntaa on luonnehdittu maantieteellisesti hajanaiseksi ja moninaisuudessaan haasteelliseksi. Hiippakunnan moninaisuuteen kuuluvat erilaiset hengelliset korostukset.

− Tämä ei ole mielipiteitten klubi, vaan Kristuksessa olemme yksi tässä hajanaisessa hiippakunnassa. Seuraavana meille tärkeä asia on kieli. Myös kirkkoon kuuluvien osuus väestöstä on edelleen vähän korkeampi kuin muiden hiippakuntien alueella, Bo-Göran Åstrand jäsensi hiippakuntansa olemusta Seurakuntalainen.fi:n haastattelussa joulukuussa.

Pietarsaaren maalaiskunnassa kasvanut Åstrand sanoo havainneensa jo nuorena pappina median merkityksen kirkolle.

Silloin vallitsevan näyn mukaan media tarkoitti kirkolle sitä, että meillä on mikrofoni ja viesti ja kaiutin, ja kun sanoma lähtee ulos, työt on tehty. Sitten tapahtui oivallus, että kun puhutaan mediasta niin puhutaan tavasta viestiä yhteiskunnan kanssa tai seurakunnan jäsenten kanssa niin että syntyy vuorovaikutus.

Radio Dein ja Kotimaan toteuttamassa Piispan kyselytunti -lähetyksessä piispa Bo-Göran Åstrandille kysymyksiä esittävät Eija Quinlan Uusimaasta, Sofia Thorvalds Kyrkpressenistä, Mari Teinilä Kotimaasta ja Kai Kortelainen Radio Deistä.

Suora lähetys keskiviikkona 19.2. klo 9.05. Uusinta lauantaina 22.2. klo 13.35. Kuuntele lähetys:

Kuva: Bo-Göran Åstrand kirkolliskokouksessa marraskuussa 2019. Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio