Viime vuoden aikana vajaa 31.000 alle yksivuotiasta kastettiin ja liitettiin samalla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi. Määrä on kolme tuhatta pienempi kuin vastaava luku vuotta aiemmin. Kasteiden väheneminen on huomattavasti jyrkempää kuin suomalaisten syntyvyyden lasku.

Jos kasteiden määrä laskee jatkossa samaa vauhtia kuin parin viimeksi kuluneen vuoden aikana, vuonna 2056 kastetaan viimeinen lapsi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi.

Mitä pitäisi ajatella luterilaisen kirkon laskevista kastemääristä? Millaisin keinoin kirkko yrittää herätellä vanhemmat kastamaan lapsensa? Viikon debatissa omat lääkkeensä kastetilastojen elvyttämiseksi esittelevät kirkon Kaste ja kummius -hankkeesta vastaava Katri Vappula ja Uusi Tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela. Äänessä myös piispa Simo Peura. Puhetta johtaa Kai Kortelainen.

Radio Dei keskiviikkona 6.3. kello 9.05. Uusinta kello 13.05 ja lauantaina 9.3. kello 13.35.

Viikon debatin jaksot ovat kuunneltavissa suorana ja myös lähetyksen jälkeen Radiot.fi-palvelussa.