Harvinaista herkkua – varsinkin gospeläänitteillä
– Rippileirin yhteislauluista, virsikirjasta ja Radio Deistäkin tuttu Pekka Simojoki julkaisi vuonna 2014 Nordic Praise -levyn, joka on ylittänyt kultalevyrajan (10 000). Albumia on lähtenyt maailmalle eri kanavien kautta noin 13 000 kappaletta. Levy koostuu Simojoen säveltämistä englanninkielisistä ylistyslauluista. Lauluille perustuva vuonna 2012 julkaistu Ylistys myi sekin kultaa. 
– Ehkä pohjoismaisesta perinteestä kumpuavilla melodioilla ja syvällisillä sanoituksilla on annettavaa amerikkalaisen ylistysmusiikinperinteen rinnalla”, Simojoki pohtii. ”Olisi hienoa, jos Nordic Praise –laulut voisivat olla laajemminkin avaamassa suomalaisen gospelmusiikin tietä maailmalle, Simojoki toteaa.

Maailmanlaajuista ylistystä Simojoen sylttytehtaalta
Nordic praise -levystä on jo ehditty julkaista kaksi vieraskielistä painosta, arabian- ja vironkielinen, ja uusia käännöksiä on jo työn alla. Lisäksi yksittäisiä lauluja on käännetty usealle kielelle, esimerkiksi toiselle kotimaiselle, hepreaksi ja japaniksi.

Virsikirjan lisävihkon laulusta julkaistiin musiikkivideo

Juhlan kunniaksi on nyt julkaistu musiikkivideo albumin kappaleelle The Name Above All Names. Laulun suomenkielinen versio löytyy myös uudesta virsikirjan lisävihkosta. Video hyödyntää pohjoismaista luontokuvastoa, ja se onkin Simojoen sanoin pieni ylistys Luojan luomalle pohjolan luonnolle.
 Avaraa ja Exitiä
Tänä vuonna Simojoki keskittyy uuden Avara-soololevyn kanssa kiertämiseen. Myös 30 vuotta täyttävä Exit-yhtye julkaisee syksyllä uutta musiikkia ja tekee juhlakiertueen.


Kuuntele Nordic praise -albumia:
Spotify: https://open.spotify.com/album/1XIA1GJscBl3sCF3vOJrR7
iTunes: https://itunes.apple.com/fi/album/nordic-praise/id847143605?l=fi
www.nordicpraise.com
www.facebook.com/nordicpraisemusic