Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström pitää valitettavana sitä, että herätysliikkeet ottavat etäisyyttä hiippakunnasta. Aihe nousi esiin Radio Dein Piispan kyselytunnilla, kun puheeksi tuli ruotsinkielisten herätysliikkeiden yhteinen Kyrkhelg-tapahtuma, jossa herätysliikkeet ovat tehneet aiemmasta poikkeavaa yhteistyötä. Tapahtuman ohjelma edustaa konservatiivista kantaa. Voimien yhdistämistä Vikström piti hyvänä asiana, mutta piti sitä samaan aikaan etäisyydenottona hiippakunnasta.

Konservatiivien asema kirkossa herätti kyselytunnilla paljon kysymyksiä. Juha Vähäsarja, Elämä-lehden päätoimittaja, koki, että kirkon ollessa vahvasti vähemmistöjen puolella unohtuu se vähemmistö, joka pitäytyy vanhassa virkakannassa ja perinteisessä avioliittokäsityksessä. Vähäsarja totesi, ettei esimerkiksi itse enää saisi vihkimystä papiksi. Hän kysyi, miksei tälle vähemmistölle yritetä saada samoja oikeuksia, kuin muille vähemmistöille yritetään.

– Pitää hyväksyä myöskin se, että tämä on kirkon linja, että sekä miehet että naiset voi toimia pappeina, Vikström totesi.

Jalkapalloakin pelatessa pitää hyväksyä omasta mielestä tyhmät säännöt ja pelata yhteisten sääntöjen mukaan, Vikström jatkoi. Hän ei näe ongelmana sitä, että on erilaisia mielipiteitä ja yrittää muuttaa kirkon linjaa, kuten muutkin voivat tehdä. Vikström kuitenkin nosti esiin sen, että esimerkiksi kirkkoherran virassa toimiessa virkakysymyksessä kyse ei ole vain omasta vakaumuksesta, vaan se rajaa myös koko seurakunnan toimintaa.

– Et voi omia seurakuntaa tai kirkkoa itsellesi.

 

Kirkko voisi luopua vihkioikeudesta

Keskustelu laajeni virkakäsityksestä avioliittokäsitykseen. Vikström ei näe, että kirkon avioliittokäsityksen muuttamisessa kyse olisi ihmisten mielipiteeseen mukautumisesta niin, että kirkko muuttaisi sanomaansa.

– Kyse on siitä, millä tavalla evankeliumi voi tulla lihaksi tässä todellisuudessa. Tästä meidän pitää keskustella, millä tavalla Raamattu tulee eläväksi tässä ja nyt, Vikström totesi. Hän uskoo, että keskustelun eri osapuolet haluavat yhtälailla olla raamatullisia.

Vikström pitää tärkeänä sitä, että mietittäisiin, miten omantunnonvapaus taataan tulevaisuudessakin, jos avioliittokäsitys muuttuu. Yhtenä vaihtoehtona hän pitää vihkioikeudesta luopumista ja siunaisi kaikki parit, jotka siunausta pyytävät.

– Silloin tämä ei olisi juridinen toimenpide ja silloin on helpompi löytää ratkaisu, ettei ketään voi velvoittaa siihen.

Vikström uskoo, että mikä tahansa ratkaisu aiheuttaa kirkosta eroamisia. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että olipa kyse mistä tahansa kysymyksestä, ratkaisuun ei voi vaikuttaa pelko siitä, moniko päätöksien myötä – tai niitä odottaessa – eroaa.

– Pelko jäsenkadosta ei saa olla ohjaava tekijä. Ratkaisu on sekin, jos pysytään nykyisessä päätöksessä, jolloin taas ehkä ne eroavat löytyvät muista ryhmistä, Vikström viittasi avioliittokysymykseen ja piti tärkeimpänä sitä, että eri mielipiteiden keskellä löytyisi tapa elää sovussa kirkon sisällä.

 

Katso, mitä mieltä Björn Vikström on meneillään olevasta avioliittokeskustelusta:

 

Piispan kyselytunti kuultiin Radio Deissä keskiviikkona 17.5. Kevään viimeinen Piispan kyselytunti kuullaan Radio Deissä 31.5. klo 9, jolloin vastaajan paikalle istuu Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi.