Radio Dei alkaa kuulua Raahessa ja kaupunkia ympäröivällä Perämeren rannikkoalueella keskiviikkona 27. kesäkuuta. Valtioneuvosto myönsi kanavalle uuden Pohjois-Pohjanmaan länsiosat kattavan taajuuden viime vuoden lopulla.

Radio Deille ottaa käyttöön Raahen radiotaajuuden 95,2 MHz ensi keskiviikkona. Taajuus on Radio Dein 25. taajuusalue. Suomen ainoan valtakunnalliseksi luettavan kristillisen radioaseman taajuusalueella asuu nyt kolmeneljäsosaa suomalaisista.

– Radio Dein Oulun taajuus ei ole tavoittanut Raahen kuuluvuusaluetta, ja näin laajennamme Radio Dein kuuluvuutta Pohjois-Pohjanmaalla. Raahen taajuuden rahoittamiseksi Radio Dei toivoo tukiyhdistyksensä Kristityt Yhdessä ry:n ystävien tukea, uusia tukijoita Raahen alueelta sekä yhteistyötä alueen seurakuntien kanssa, sanoo Radio Dein toimitusjohtaja Kirsi Rostamo.

Radiotoiminnan harjoittaminen on luvanvaraista toimintaa ja toimiluvat myöntää valtioneuvosto, kun hakijoita on useampi kuin yksi.

– Toimilupakausien pituudet ovat parin viime vuosikymmenen aikana olleet 5–7 vuotta. Seuraava toimilupakausi on toimialan toiveiden mukaisesti kuitenkin pidempi kuin koskaan eli kymmenen vuotta, Rostamo kertoo.

Radio Dei hakee valtioneuvostolta toimilupaa kaikille 25 taajuudelleen toimilupakaudeksi 1.1.2020-31.12.2030. Lisäksi kanavan toiveena on laajentaa kuuluvusaluettaan Raaseporin suunnalle.

Liikenne- ja viestintäministeriön järjestämässä haussa ovat avoinna kaikki analogisen radiotoiminnan ohjelmistotoimiluvat. Radio Dein taajuudet Viestintäviraston määräyksessä ovat taajuuskokonaisuudessa numero 7, jossa on nykyisten 24 taajuuden lisäksi Raahen taajuus 95,2 MHz sekä uutena Raaseporin taajuus 92,3 MHz.

Radio Dein taajuuskokonaisuus on yksi seitsemästä valtakunnallisesta radioverkosta. Valtakunnallisella radioverkolla tarkoitetaan verkkoa, jonka laskennallisella peittoalueella vakituisten asukkaiden määrä on vähintään 75 prosenttia Suomen väestöstä Ahvenanmaan asukasluku poislukien.

Radioalan tulevan toimilupakauden hakuaika päättyy heinäkuun viimeisenä päivänä. Liikenne- ja viestintäministeriä on asettanut tavoitteekseen saada toimiluvat valtioneuvoston päätettäväksi vielä tämän vuoden lopulla.

Radio Dei kuuluu Suomen suurimpien radiokanavien yhteiseen Radiot.fi-palveluun. Nettipalvelussa voi kuunnella kanavia suorana tai käyttää ajansiirtotoimintoa jo lähetettyjen ohjelmien kuunteluun.

Kantar TNS:n tekemän kyselytutkimuksen mukaan Radio Dei on Suomen tunnetuin kristillinen media. Kanava on tuttu 55 prosentille suomalaisista.

Katso Radio Dein kaikki kuuluvuusalueet