Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Helsingin juhlaviikolla 26. elokuuta esitetään Lasse Heikkilän säveltämä Suomalaisen messun juhlaversion erikoisproduktio. Tapahtuman järjestää Radio Dei osana kanavan 20-vuotisjuhlintaa.  Mukana on sata kuoroa, sata jousisoittajaa, sata käsikellon soittajaa ja kanteleen soittajia eri puolilta Suomea ja ystäviä Virostakin.

– Suomalainen messu on nostattanut hyvällä tavalla kansallista itsetuntoa ja saanut monet iloitsemaan suomalaisuudesta aivan uudella tavalla, Lasse Heikkilä toteaa.

– Olemme jakaneet kansana monenlaisia vaiheita ja juhlistamme nyt Suomen juhlavuotta. Senaatintorille mahtuu tuhansia ihmisiä kokemaan yhdessä tämän elämyksen.

Hankkeen pääkoordinaattori on virolainen kapellimestari Lehari Kaustel. Hän haluaa messun toteutuksen kautta antaa oman kiitoksensa Suomelle.

– Olen saanut täältä monella tavalla eväät työhön mitä nyt teen. Haluan kiitoksena tehdä jotain Suomen hyväksi.

– Suomalaisen messun teemana on ajatus siitä, että kaikissa Suomen vaiheissa voimme nähdä Jumalan johdatuksen. Kaikki tulee Jumalan kädestä. Saamme kiittää häntä Suomen itsenäisyydestä. Virolaisena tiedän miten arvokasta itsenäisyys ja vapaus ovat.

– Sata soittajaa ja sata kuoroa kuvaavat myös yhteyttä yli sukupolvien ja kautta maan.

Luvassa on mieliinpainuva elämys, johon musiikin lisäksi liittyy monia muita hienoja elementtejä ja yllätyksiä elokuisessa illassa.

Suurkuoron ja -orkesterin lisäksi mukana ovat tanssiryhmä Valkia sekä solistit Ida Elina, Jippu, Viktor Klimenko ja Mika Karola. Loppusanat lausuu emerituspiispa Eero Huovinen.

Lauantaina 26.8. kello 19 alkavaan tapahtumaan on vapaa pääsy.

Senaatintorin tapahtuman pääjärjestäjä on Radio Dei. Yhteistyössä ovat mukana Helsingin kaupunki, Crescendo Finland, Kansan Raamattuseura, Alfa-tv, Suomen Raamattuopisto ja TV7.