29.08.2011


Radio Dein ohjelmisto uudistuu syyskuun alussa. Maanantaina 5. syyskuuta alkaen kanavalla kuullaan uusi päivälähetys nimellä Keskipäivän Tasaus. Puolenpäivän molemmin puolin ulottuvaa suoraa lähetystä juontaa Ari-Pekka Kaipiainen, joka siirtyy Radio Deihin SuomiTV:n Sunnuntaikatsauksen uutispäällikön tehtävistä. Kaipiainen on työskennellyt toimittajana muun muassa YLE:n Lahden Radiossa ja MTV3:n Tulosruudussa.

– Musiikilla säilyy Radio Dein keskipäivässä tärkeä rooli, mutta ajankohtaisten aiheiden käsittelylle ja päivän puheenaiheita syventäville haastatteluille varataan jatkossa enemmän tilaa uutisvirran lomaan. Se tulee kuulumaan Keskipäivän Tasauksen ohjelmistossa, Kaipiainen lupaa.

Kaipiainen luotsaa myös uutta Viikon debatti -ajankohtaisohjelmaa. Keskiviikkoaamuisin kuultavassa suorassa keskusteluohjelmassa pureudutaan kirkkoa, yhteiskuntaa ja suomalaisten arkea koskettaviin – ja jakaviin – ajankohtaisiin ilmiöihin ja niiden taustoihin.

– Suomea sanotaan yhden totuuden maaksi, mutta kulloisestakin ”totuudesta” ollaan tavallisesti vähintään kahta mieltä. Studiossa tavataan taistelupareja, ja keskustelussa etsitään ratkaisuja kirkon ja kansakunnan parhaaksi erimielisyyksiä pelkäämättä, kiteyttää ohjelmajohtaja Kai Kortelainen Viikon debatin asetelman.

Syksy tuo uusia tuulia myös Radio Dein iltapäivälähetykseen, Toivon Päivään. Radiopappi Mikko Salmen ja toimittaja Anu Lehtipuun juontamassa lähetyksessä kuullaan muun muassa Armonpulla-ohjelma, jossa tavalliset seurakuntalaiset kertovat, milloin he ovat elämänsä aikana päässeet haukkaamaan palan ”armonpullasta” ja mitä silloin tapahtui.

Kirkolliset jälkiviisaat punnitsevat kirkolliset hudit ja osumat Toivon tuomiokapitulissa, joka laajenee tunnin mittaiseksi keskusteluohjelmaksi. Toivon tuomiokapituli kuullaan perjantaisin heti kello 16:n uutisten jälkeen.

Myös Radio Dein aamun ja illan lähetyksiin tulee muutoksia. Juonnettu aamulähetys Parempi Huomen herättää kuulijat seitsemältä Ariel Neulaniemen seurassa. Kello 17 alkavalle Uskon Illalle antaa uutta ilmettä juontaja Marjaana Keränen.

Radio Deissä maanantaista perjantaihin: Parempi Huomen klo 7.00-10.30, Keskipäivän Tasaus klo 10.30-13.00, Toivon Päivä klo 13.00-17.00, Uskon Ilta klo 17.00-24.00.