28.11.2009


Vastaajista 40 % piti musiikkitarjontaa hyvänä tai erittäin hyvänä, toinen 40 % piti sitä tyydyttävänä ja noin viidesosa ei ollut täysin tyytyväinen kuulemaansa.

Iän mukaan näkyi jonkin verran eroja; tyytyväisimpiä oli 25-54-vuotiaat ja vähiten tyytyväisiä yli 55-vuotiaat. Tutkimuksesta kävi ilmi, että kuuntelijat toivovat lisää kotimaista musiikkia sekä nk. ylistysmusiikkia. Hengellisellä taustalla oli jonkin verran vaikutusta tuloksiin. Kaikista vastaajista 54 % oli luterilaisia ja toiseksi suurimpana ryhmä oli helluntailaiset, joita oli 24 %.

Luterilaisista vastaajista noin 40 % toivoi lisää mm. Jaakko Löytyn, Jouko Mäki-Lohiluoman ja Esa Ruuttusen musiikkia, kun helluntailaisista saman verran toivoi sitä vähennettävän. Vastaava ero näkyi virsien suhteen, joita luterilaiset vastaajat toivoivat lisää, toisin kuin helluntailaiset. Sen sijaan helluntailaiset halusivat lisää esim. Riku Rinteen ja Vian sekä Petri Kososen ja Hillsongin musiikkia. Nimetyistä artisteista haluttiin kaikissa ikäryhmissä lisää mm. Pekka Simojoen ja Jukka Leppilammen musiikkia.

Musiikkityylillisesti kaivattiin kaikissa ikäryhmissä lisää lohduttavaa ja iloista musiikkia. Musiikin temmon mukaan näkyi voimakas kahtia jakautuminen alle ja yli 45-vuotiaissa. Nuoremmat toivoivat lisää nopeatempoista ja vanhemmat puolestaan vähemmän. Nk. maallista musiikkia sekä nuoremmille suunnattua kristillistä metallimusiikkia haluttiin selvästi vähennettävän, samoin ulkomaalaista musiikkia.

Radio Deissä on otettu vakavasti tutkimuksen tulokset ja niiden pohjalta on päätetty tehdä muutoksia.
– Soittolistan kotimaisen musiikin määrä on kasvanut jo loppukesästä lähtien ja kotimaisten suosikkiartistien tuotanto soi Radio Deissä nyt laajemmin kuin koskaan. Yöllä klo 2-5 välillä soitettava musiikki on muuttumassa syksyn mittaa rauhallisen ylistysmusiikin keitaaksi. Israelilaisen musiikin ystävät voivat nauttia lempimusiikistaan torstaisin klo 17-18 ja kotimaiseen hartaaseen musiikkiin mieltyneiden kannattaa olla kuulolla arkiaamuisin klo 5-7 sekä pyhäpäivinä, musiikkipäällikkö Anu Lehtipuu kertoo.