TIEDOTE 21.5.2014

Radio Dein aamulähetyksessä puhaltavat kesäkuun alusta alkaen suvituulet. Parempi Huomen -aamulähetys muuttuu Paremmaksi Kesäksi, jota luotsaavat Kesämiehet. Kesäkuussa studiota isännöi aamukahdeksasta alkaen Timo Tikka. Heinäkuun Kesämies on Kari O. Niemi ja elokuun juontoääni on Pekka Laukkarinen. Kesämiehet virittävät kuuntelijat kesään joka arkiaamu kello 8-9.

”Kesä alkaa kohta kuumottaa ja ohjelmasuunnitelmat tulla kohta yöuniinkin”, tunnustaa maanantaina 2. kesäkuuta Kesämiehenä aloittava Timo Tikka.

Kesäkuussa Kesämiehen seuraksi suoraan lähetykseen saapuu kesäisiä aamuvieraita.

Kansallisen radio- ja tv-tutkimuksen mukaan monen suomalaisen radionkuuntelu lisääntyy kesällä samalla kun muiden medioiden parissa vietetty aika vähenee. Radiota kuunnellaan kesällä rennommalla otteella kuin muina vuodenaikoina. Tutkimustulokset heijastuvat Radio Dein ohjelmistoon.

”Kesäaamut sisältävät reipashenkistä musiikkia, jutustelua ja toki jonkin verran vakavampaakin uutisointia eri puolilta maailmaa, mutta ei ryppyotsaisessa hengessä, vaan kivalla kesäfiiliksellä, niin että ohjelmaa voi kuunnella myös laiturinnokassa lillutellen jalkoja rantavedessä ja aamukahvia nauttien”, Kari O. Niemi lupaa.

Niemen ajatuksen jakaa Radio Dein kolmas Kesämies-rekrytointi Pekka Laukkarinen, joka on työskennellyt juontajana lähinnä television puolella, etenkin MTV3:n lastenohjelmissa. Laukkarinen uskoo taustansa heijastuvan myös radiolähetyksiin, vaikka yleisö muodostuukin aikuisista.

”Jo pelkästään sen takia, että persoonani on pikkuisen hullutteleva. Paljon asiaa varmasti, mutta sopivasti pilke silmäkulmassa ja vähän hullutellen”, elokuun Kesämies arvioi.

Useimmista radiokanavista poiketen Radio Dei lisää uutislähetysten määrää kesän koittaessa. Ohjelmajohtaja Kai Kortelaisen mukaan taustalla ovat kuuntelijoiden toiveet.

”Kuuntelijatutkimukset kertovat, että suuri osa kuuntelijoistamme toivoo ajankohtaisten asioiden seurantaa ja uutislähetyksiä. Tämän vuoksi olemme tehneet päätöksen, että omien tuotantojemme lisäksi lisäämme STT:n uutisten määrää kanavallamme, niin että uutisseuranta paranee etenkin iltaisin ja viikonloppuisin”, Kortelainen kertoo.

Kesämies Radio Dein Parempi Kesä -aamulähetyksessä joka arkiaamu kesä-elokuussa klo 8-9.