Radio Dei tavoittaa puolet suomalaisista

31.08.2001
VALOA ELÄMÄÄN – Radio Dei

Radio Dei tarjoaa elämänläheisiä asioita ja syvällisiä arvoja nyt myös lakeuksilla. Radio Dei on 4 vuoden aikana laajentunut pääkaupunkiseudulta useille paikkakunnille eri puolille maata siten, että lähes puolet maamme väestöstä asuu sen kuuluvuusalueella. Tutkimusten mukaan Radio Deitä kuuntelee yhteensä yli 500 000 ihmistä ja heistä päivittäin noin 70 000.

Radio Dein ohjelmat ovat elokuusta alkaen kuuluneet Etelä-Pohjanmaalla. Lapuan Radio- ja TV-asemalla sijaitseva lähetin välittää ohjelmaa taajuudella 89,4 MHz noin 60 kilometrin säteellä. Radio Dei Pohjanmaan vastaava aluetoimittaja Jukka Latva-Hakuni aloittaa paikallislähetykset Seinäjoen aluetoimituksesta 17. syyskuuta.

Olet sydämellisesti tervetullut lehdistötilaisuuteen 13. syyskuuta klo 13.00, Koulukatu 13 C, II-kerros, Seinäjoki. Dein kuulijoille järjestämme avoimet ovet perjantaina 14. syyskuuta klo 10.00-17.00. Hiippakunnan piispa, Jorma Laulaja siunaa Radio Dei Pohjanmaan tilat perjantaina 28. syyskuuta klo 09.15 Radio Dein suorassa lähetyksessä.

Radio Dein päätoimitus on Helsingissä ja aluetoimituksia on myös Oulussa, Turussa ja Jyväskylässä. Alueiden omaa ohjelmaa lähetetään 5-13 tuntia viikossa. Lähettimiä on lisäksi Tampereella, Lahdessa ja Hämeenlinnassa. Ensi vuonna kuuluvuusalue laajenee Kuopioon taajuudella 106,1 MHz.

Radio Dei on kristillinen radioasema, joka tekee yhteistyötä yli 40 kristillisen yhteisön kanssa. Radio Dei välittää uskoa, toivoa ja rakkautta. Dein avulla kuuntelija voi löytää tien eteenpäin elämässään – toivomme sen tien vievän seurakuntiin ja parempaan elämän.

Lisätietoja: https://www.radiodei.fi
päätoimittaja, tj. Kirsi Rostamo 040-5471335
Pohjanmaan vastaava aluetoimittaja Jukka Latva-Hakuni 040-7777904
Ohjelmakartta