6.8.2008
Radio Dein säännöllisten- ja satunnaiskuuntelijoiden määrä on nyt yhteensä jo reilut 500.000 kuuntelijaa. TNS Gallup Oy tutki viime huhtikuussa 15-69 -vuotiaiden suomalaisten radion kuuntelua. Kuuntelijamäärä oli yli puoli miljoonaa, vaikka siitä tutkimusmenetelmästä johtuen puuttuvat yli 70-vuotiaat kuuntelijat.

Radio Dein kuuluvuusalueella asuu 75 % suomalaisista ja vuosien myötä kanavasta on tullut tunnetuin kristillinen media. TNS Gallupin tutkimuksen mukaan nyt jo lähes puolet suomalaisista (46 %) tuntee Radio Dein. Keväällä Dein viikkokuuntelijamäärä oli Kansallisen radiotutkimuksen mukaan noin 200.000 kuuntelijaa ja päiväkuuntelijamäärä vajaa 100.000 kuuntelijaa.

Radio Dein toimitusjohtaja Kirsi Rostamon mukaan suuret kuuntelijamäärät johtuvat myös laajapohjaisesta yhteistyöstä eri seurakuntien ja kristillisten järjestöjen kanssa.
– Yhdessä yhteistyökumppanien kanssa Radio Dei on ikkuna suomalaiseen uskoon ja se palvelee monipuolisesti erilaisten kuuntelijoiden hengellisiä tarpeita, Rostamo sanoo.

Lisätiedot:
Kirsi Rostamo
toimitusjohtaja
040-547 1335
kirsi.rostamo(at)radiodei.fi