Juhannusviikonlopun sunnuntai-iltana Radio Deissä virittäydytään kesäillan rauhaan Johan Ludvig Runebergin virsien ja runojen seurassa.

Hymnologi Pekka Kivekkään libreton mukaan Runebergin runoja, lauluja ja virsiä sekä tarinoita runoilijan elämästä tulkitsevat oopperalaulaja-kirkkomuusikko-sisarukset Maria ja Matti Turunen ja pianisti Armaan Madar. Urkurina virsissä on kanttori Janne Piipponen. Äänituotannosta vastaa Timo Sund.

1800-luvulla elänyt Johan Ludvig Runeberg oli runoilija, kirjailija ja toimittaja, jota pidetään Suomen kansallisrunoilijana. Kaikki teoksensa äidinkielellään ruotsiksi kirjoittaneen Runebergin tuotannolla on ollut suuri merkitys kansallisaatteen syntymiselle Suomessa.

Evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa on runsaasti Runebergin sanoittamia virsiä. Esimerkiksi virsien 490 (Mä silmät luon ylös taivaaseen) ja 577 (Sun kätes, Herra, voimakkaan) tekstit ovat lähtöisin häneen kynästään.

Runeberg-iltamat käynnistyvät Radio Deissä sunnuntaina 23. kesäkuuta kello 21.03.

Radio Dein juhannuspäivän iltana lauantaina 22. kesäkuuta kuullaan Tuukka Rantasen toimittama Bob Dylan -dokumentti kello 19.03 alkaen.