30.12.2011
Tammikuun alusta alkaen Radio Dei kuuluu Tampereella ja sen ympäristössä taajuudella 98,8 MHz.

Vuodesta 2000 lähtien Tampereella kuuluneen Radio Dein kuuluvuusalue laajenee selvästi Pirkanmaalla vuoden 2012 alusta alkaen.  Laajentumiseen vaikuttaa Ylöjärvellä sijaitsevan lähettimen tehon kasvattaminen kolminkertaiseksi sekä kanavan saama uusi häiriötön taajuus Tampereen seudulla.

Kanava on jatkossa kuunneltavissa muun muassa Parkanossa, Ruovedellä, Orivedellä, Luopioisissa, Valkeakoskella, Toijalassa, Vammalassa, Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa. Monilla, etenkin Tampereen pohjoispuolen paikkakunnilla kuuluvuudessa on aiemmin ollut runsaasti häiriöitä tai kanava ei ole kuulunut lainkaan.

Radio Dei on Suomen ainoa kristillinen radioasema. Vuodenvaihteen jälkeen sen kuuluvuusalueella asuu yli 4 miljoonaa suomalaista. Radio Deillä on yhteensä 18 kuuluvuusaluetta eri puolilla maata.