Radio Dein kuuntelijoita yli 190 000

27.05.2003

RADIO DEILLÄ JO YLI  190.000 VIIKKOKUUNTELIJAA
Radio Dei on liittynyt jäseneksi Suomen Radioiden Liittoon (SRL ry). Liittymisen yhteydessä Radio Dein kuuntelijaluvut julkaistaan ensimmäistä kertaa Kansallisessa radiotutkimuksessa.  Helmikuussa 2003 toteutetun tutkimuksen mukaan osavaltakunnallinen Radio Dei kirii kuuntelijaluvuissa jo ohi mm. Classic FM:n ja Groove FM:n.  Radio Deillä on 192.000 viikoittaista ja 89.000 päivittäistä kuuntelijaa. Tavoitetun yleisön kuunteluaika keskimääräisenä päivänä oli 117 minuuttia. Kansallinen radiotutkimus on Yleisradion ja kaupallisten radioiden yhteistutkimus, joka on vakiinnuttanut asemansa alan perustutkimuksena.
… JA LISÄÄ TULOSSA

Tutkimuksen jälkeen Radio Dei aloitti maaliskuussa lähetykset Kokkolassa  taajuudella 104,3 MHz. Laajentuminen jatkuu, kun tämä Suomen ainoa kristillinen osavaltakunnallinen radioasema laajenee myös Poriin kesäkuun lopulla (95,7 MHz) ja lokakuun alussa Rovaniemelle (93,4 MHz). Ensi syksynä Radio Dein kuuluvuusalueella Suomessa asuu jo noin 3,2 miljoonaa ihmistä. Näin Radio Dei on yksi Suomen suurimmista osavaltakunnallisista radioista. Lisäksi Radio Deitä voi kuunnella internetissä osoitteessa https://www.radiodei.fi .

Radio Dei lähettää päivisin ajankohtaista, viihdyttävää ja keskustelevaa ohjelmaa ja ainoana asemana mm. kristillistä nykymusiikkia. Aamulla ja illalla Radio Dein aalloilla äänessä ovat pintaa syvemmälle uivat hengelliset ohjelmat, joita tuottaa jo yli 80 kristillistä seurakuntaa ja järjestöä eri puolilta maata.

Radio Dein taajuudet ovat: Helsinki 89 MHz, Hämeenlinna 105,9 MHz, Keski-Suomi 94,1 MHz, Kokkola 104,3 MHz, Kuopio 106,1 MHz, Lahti 106,4 MHz, Pohjanmaa 89,4 MHz, Oulu 106,9 MHz, Turku 107,3 MHz ja Tampere 97,2 MHz, Satakunta 95,7 MHz ja Rovaniemi 93,4 MHz

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Kirsi Rostamo, (040) – 5471 335 tai kirsi.rostamo@radiodei.fi
Radio Dein kotisivut: https://www.radiodei.fi
Radioiden kuuntelijalukuja http://www.rabfinland.fi